Tekstiili- ja muotiala

Tekstiili- ja muotiala on osa jokaisen arkea

Ihmiset kuluttavat ja kohtaavat tekstiilejä päivittäin vaatteissa ja sisustuksessa, mutta tarkempi tutustuminen tekstiili- ja muotialaan yllättää monet: Tekstiilejä löytyy vaikkapa vanulapuista, autojen öljynsuodattamista, lentokoneiden penkeistä, teltoista, äänieristeistä ja ylioppilaslakeista.

Tekstiili- ja muotiala muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Tutkimus ja kehitystyö, kestävän kehityksen tavoitteet ja digitalisaatio muovaavat alaa, joka on osa meidän jokaisen arkea.

Tutkimus ja tuotekehitys luovat tekstiilialalle innovaatioita, kuten älytekstiilejä. Tekstiileihin integroidut sensorit voivat mitata esimerkiksi urheilijan lihasten toimintaa tai palomiehen lämpökuormitusta sammutustehtävissä.

Kestävän kehityksen näkökulmat ovat kasvava osa yritysten tuote- ja palvelukehitystä. Suomessa kehitetään uusia ekologisempia tekstiilikuituja sekä teknologiaa niiden tuottamiseen. Olemme myös edelläkävijöitä käytöstä poistettujen tekstiilien käsittelyssä.

Digitalisaatio vie kauppaa verkkoon, luo uusia työkaluja niin suunnittelijoille kuin myyjille ja tekee yritysten kansainvälistymisestä helpompaa. Samalla kivijalkakaupat muuttuvat elämyksellisemmiksi ja tekstiilien ympärille syntyy uudenlaisia palveluita, kuten korjaus- ja vuokrauspalveluita.

Ala työllistää Suomessa 22 000 ammattilaista yhteensä 3 400 yrityksessä.

 

Tekstiiliosaaminen on vain osa kokonaisuutta – moniosaajia arvostetaan

Monipuolinen ja uudistuva tekstiili- ja muotiala tarvitsee erilaisia osaajia. Vaatteiden ja muiden tekstiilituotteiden suunnittelu ja valmistus ovat vain osa kokonaisuutta, sillä alan yritykset tarvitsevat myös esimerkiksi kaupallista ja teknistä osaamista. Alalla on tarjolla muun muassa markkinoinnin, myynnin, hankinnan, vastuullisuuden ja tuotekehityksen tehtäviä.

Tekstiili- ja muotialan yrityksissä arvostetaan tekstiilien materiaalituntemusta, kaupallista ymmärrystä ja ympäristötietoutta, oli koulutustausta millainen tahansa. Myös kielitaitoa ja kansainvälisyyttä pidetään arvossa.

Suoraan tekstiili- ja muotialalle suuntaavia korkeakoulututkintoja ovat artenomi, muotoilija ja vestonomi ammattikorkeakoulussa sekä taiteen kandidaatti ja maisteri yliopistossa. Alalla tarvitaan myös esimerkiksi tradenomeja ja kauppatieteilijöitä sekä kemiantekniikan ja ympäristötieteiden insinöörejä.

Tekstiili- ja muotialan ammatillisessa koulutuksessa voi suuntautua esimerkiksi ompelijaksi tai muotiassistentiksi. Prosessiteollisuuden tutkinnot ovat hyödyksi teknisten ja sairaalatekstiilien tuotannossa. Tekstiilien laadunvarmistuksessa työskentelee laborantteja ja erilaisten tuotantokoneiden käytössä pärjäävät esimerkiksi sähkö- ja automaatioalan osaajat.

 

Tiimityötaidot ja projektinhallinta asiantuntijatyön ytimessä

Tekstiilien materiaali- ja tuotantotuntemus sekä liiketalousosaaminen ovat tekstiilialalla tärkeitä osaamisalueita. Tämän havainnon ovat töissään tehneet myös työvaateyritys Touchpointilla myynnissä työskentelevä Irina Heinämäki, 30, sekä Sanna Kokkonen, 34, joka työskentelee tuotepäällikkönä lastenvaatevalmistaja Reimalla.

”Suosittelen valitsemaan osaksi tutkintoa liiketalouden opintoja, markkinointia sekä tuotetuntemusta lisääviä kursseja. Lisäksi opinnoissa kannattaa hyödyntää jokainen tilaisuus, jossa pääsee hankkimaan esiintymiskokemusta”, kertoo ammattikorkeakoulussa vestonomin tutkinnon suorittanut Sanna.

”Tärkeimmät työssäni tarvittavat taidot liittyvät projektinhallintaan sekä tiimityöskentelyyn, ja erityisesti tekstiili- ja muotialaan liittyen tekstiilimateriaalien tuntemukseen”, tiivistää puolestaan Irina. Hän on opiskellut ensin tradenomiksi ja sen jälkeen vielä kauppatieteiden maisteriksi.

Irinan ensimmäinen kesätyö oli nauhatuotteita valmistavan Inkan tehtaalla, mutta myöhemmin myymälätyö Marimekossa vakuutti hänet siitä, että nimenomaan myyntityö tuntuu omimmalta. Nykyisin Irina myy työvaatteita yrityksille, hoitaa asiakkuuksia ja kehittää poistotekstiilien käsittelyyn liittyviä asioita.

Sannalla on aina ollut paljon kiinnostuksen kohteita. Hän aloitti datanomiopinnoilla, mutta siirtyi lopulta suorittamaan artesaanin perustutkinnon. Opettajan kannustamana Sanna jatkoi ammattikorkeakouluun.

”Vestonomiopinnoissamme pääpaino oli projektitöissä. Opintoja pystyi suuntaamaan oman kiinnostuksen mukaan. Minä olen esimerkiksi aina ollut kiinnostunut tuotannollisista näkökulmista, kun taas opiskelukaveria innosti suunnittelupuoli, ja pystyimme näitä intressejä toteuttamaan projektitöiden kautta”, kuvailee Sanna opintojaan.

Tuotepäällikkö on yleensä vastuussa jostakin tuotekategoriasta, Sanna työskenteli esimerkiksi pari vuotta Reiman kenkien parissa. Nyt hän tekee asiakasmalleja ja erikoisprojekteja sekä vastaa muun muassa tuotteiden riippulapuista. Työ on monipuolista – ja joskus hektistäkin.

”Olen työssäni yhteydessä suunnitteluun, myyntiin, laatutiimiin, Aasian toimistollemme sekä joskus myös suoraan tehtaisiin. Työ sisältää paljon kokonaisuuksien hallintaa, esimerkiksi tuotteiden hinnoittelusta ja aikataulutuksesta huolehtimista”, kertoo Sanna työstään.

 

Onnistuneet projektit ja alan kehittyminen motivoivat työssä

Onnistuneet projektit, kuten hyvin suunniteltu Touchpointin työvaatemallisto tai katukuvassa näkyvät Reiman lastenvaatteet, ovat Irinan ja Sannan mielestä parasta työssä. Molemmat kehuvat myös työkavereitaan ja työpaikkojen hyvää yhteishenkeä. Tekstiilialan jatkuva kehitys motivoi myös oppimaan itse uutta.

”On aina hienoa, kun alalla tulee uusia innovaatioita ja asiat menevät etenkin vastuullisuusmielessä eteenpäin. Nyt on erityisen mielenkiintoista olla mukana rakentamassa Pohjoismaiden ensimmäistä poistotekstiilien käsittelylaitosta Paimioon”, kertoo Irina innostuneena.

Tekstiili- ja muotialan vastuullisuus ja kestävä kehitys näkyvät sekä Irinan että Sannan urahaaveissa, vaikka kovaa vauhtia muuttuvaa työelämää onkin vaikea ennustaa.

”Nyt tehdään kovasti töitä, että tämä toimiala muuttuisi kestävämmäksi. On hienoa olla siinä muutoksessa mukana!” pohtii Irina.

 

Esimerkkejä tekstiili- ja muotialan ammateista:

  • Tuotantopäällikkö
  • Suunnittelija
  • Liiketoimintajohtaja
  • Ompelija
  • Vastuullisuusasiantuntija
  • Myyntipäällikkö
  • Prosessiteknikko
  • Digimarkkinointivastaava
  • Tuotekehitysinsinööri
  • Laatukoordinaattori
  • Verkkokauppavastaava
  • Mallimestari

 

Lisätietoja osoitteista:
www.stjm.fi