Perustietoa lukiosta
Tervetuloa lukioon! Lukio on ihanaa, hauskaa ja ikimuistoista aikaa, josta saat parhaiten irti Lukiolaisten jäsenenä. Voit helpottaa kutkutusta lukemalla perusjutut lukiosta tältä sivulta! Lukiolaisen oikeusturvasta ja ajantasaisimmista opiskeluun liittyvistä kysymyksistä pääset kärryille Lukiolaisoppaasta ja lukiolaisten parhaat vinkit opiskelijaelämään löydät Kysy lukiolaiselta -sivulta.
Lukio on yleissivistävä toisen asteen koulutus, joka oppimäärä on suunniteltu suoritettavaksi kolmessa vuodessa. Opiskelijalla on kuitenkin oikeus opiskella myös neljä vuotta, mikäli hän niin haluaa. Vuodesta 2021 lähtien lukio muodostuu kurssien sijaan opintojaksoista, jotka koostuvat opintopisteistä. Opintopisteitä tulee suorittaa vähintään 150.
Opinnoista osa on pakollisia, osa syventäviä ja osa soveltavia. Pakolliset opinnot on jokaisen käytävä, syventäviä opintoja voi ottaa puolestaan niistä aineista, jotka itseään erityisesti kiinnostavat. Soveltavat opinnot yhdistelevät usein eri oppiaineita ja sivistävät opiskelijaa erilaisin tavoin. Lukion päättötodistuksen saa, kun suorittaa 150 opintopistettä (sisältäen pakolliset) niin, että pakollisista ja valtakunnallisista syventävistä hyväksyttyjä opintoja on 2/3. Taito- ja taideaineissa voit joissain oppilaitoksissa suorittaa lukiodiplomeita, jotka ovat merkkinä osaamisestasi.

Jos haluaa valmistua ylioppilaaksi, on osallistuttava ylioppilaskirjoituksiin. Ylioppilaskirjoituksissa mitataan aina kirjoitettavan aineen pakollisten ja valtakunnallisten syventävien kurssien oppimäärän osaamista sekä oman ajattelun kypsyyttä. Ylioppilaskirjoituksista eli ylppäreistä voi kuulla kauhutarinoita, mutta niistä selviää kyllä hengissä!
Ylioppilastutkinto on murroksessa: osa opiskelijoista suorittaa vielä pakollisia ja vapaavalintaisia aineita, osalle ei ole erikseen pakollisia ja vapaavalintaisia kokeita. Äidinkielen koe on kuitenkin kaikille pakollinen, ja sen lisäksi uusien opiskelijoiden tulee kirjoittaa vähintään neljä ainetta, jos on aloittanut tutkinnon suorittamisen ennen kevättä 2022. Kokeita voi myös hajauttaa kolmelle tutkintokerralle niin, ettei kaikki aineita tarvitse kirjoittaa yhdellä kertaa. Ylioppilaskokeiden uusimiskertoja ei ole rajoitettu.
Lukion suorittamisen jälkeen on mahdollisuus ja valmiudet hakea opiskelemaan korkeakouluihin eli yliopistoon ja ammattikorkeakouluun. Lukiossa saa opinto-ohjausta, kuten yläkoulussakin, jotta omalta tuntuva koulutuspolku löytyisi mahdollisimman hyvin.
Lukio on myös täynnä erilaisia sykähdyttäviä perinteitä! Jokaisella oppilaitoksella on omansa, mutta näkyvimmät perinteet ovat penkinpainajaiset eli penkkarit sekä vanhojen tanssit. Penkkareissa kolmannen vuoden opiskelijat, abit, pukeutuvat naamiaisasuihin ja juhlistavat opiskelun päättymistä ennen ylioppilaskokeita. Vanhojen tansseissa toisen vuoden opiskelijat tanssivat juhlavissa puvuissa sen kunniaksi, että saavat itselleen koulun vanhimman tittelin.
Lukiolaisten jäsenyys on olennainen osa lukiolaisuutta. Sen avulla pysyy parhaiten kärryillä lukioelämän ajankohtaisuuksista, saa kotiinsa lukiolaisten oman aikakauslehden, pääsee käsiksi parhaisiin alennuksiin ja etuihin sekä tukee työtä sen eteen, että lukiolaisilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Siispä lämpimästi tervetuloa lukioon!
