Toimeentulo

Opintotuki

(Päivitetty 19.3.2024)

Mitä on opintotuki?
Opiskelijat voivat saada Kelasta opintotukea peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Opintotuen tarkoitus on turvata opiskelijan toimeentulo opiskelun aikana. Opintotukeen kuuluvat opintoraha ja opintolainan valtiontakaus.

Opintorahaan voi tilanteesta riippuen sisältyä opintorahan huoltajakorotus (ks. Kela) sekä opintorahan oppimateriaalilisä (ks. Kela).

Lisäksi Manner-Suomessa vuokralla asuvat opiskelijat voivat saada yleistä asumistukea (ks. Kela), joka ei liity opintotukeen. Ulkomailla tai Ahvenanmaalla opiskelevilla ja asuvilla sekä kansan- tai urheiluopiston maksullisilla linjoilla opiskelevilla, jotka asuvat opiston asuntolassa, on oikeus opintotuen asumislisään (ks. Kela).

Opintotukea voidaan maksaa päätoimisiin, vähintään kaksi kuukautta kestäviin opintoihin. Opintotuesta löytyy tarkemmin tietoa Kelan opintotukisivuilta.

Voiko lukiolainen saada opintotukea?
Yli 17-vuotias lukiolainen voi saada opintotukea, mikäli opinnot ovat päätoimisia, eivätkä vanhempien tai omat tulot leikkaa tukea pois. Lukio-opinnot katsotaan päätoimisiksi, kun niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai 150 opintopistettä, ja opiskelija osallistuu lukukauden aikana vähintään 10 kurssille, vähintään 20 opintopisteen laajuisiin opintoihin tai 2 ylioppilastutkintoon kuuluvaan kokeeseen. Myös aikuislukiossa opiskelu katsotaan päätoimiseksi, jos opiskelija kuuluu maksuttoman koulutuksen piiriin tai suorittaa aikuislukio-opinnot yhdistelmätutkintona eli ammatillisen perustutkinnon yhteydessä. Tukioikeus päättyy viimeistään ylioppilastutkinnon suorittamiseen.

Opintotuen suuruuteen vaikuttavat ikä, oppilaitos, asumismuoto, vanhempien tulot sekä siviilisääty. Jos hakija on alle 18-vuotias tai asuu vanhempansa luona, vanhempien tulot voivat pienentää tai korottaa opintotuen määrää tai estää sen saamisen. Kelan laskurilla voi arvioida mahdollisen opintotuen määrää.

Alle 17-vuotiaalla voi olla mahdollisuus saada opintorahan oppimateriaalilisää (ks. Kela). Muuta opintorahaa ei tällöin voi saada, koska samaan aikaan maksetaan lapsilisää. Kun nuori täyttää 17 vuotta, voi hän saada myös muuta opintorahaa seuraavan kuukauden alusta alkaen. Huom! Maksuttoman koulutuksen piiriin kuuluvilla ei ole oikeutta oppimateriaalilisään. Lapsilisän maksu voidaan siirtää tietyissä tapauksissa nuorelle itselleen tai lakkauttaa kokonaan. Lisätietoa aiheesta tällä sivulla osiossa Lapsilisä.

Opiskelija, joka on alle 18-vuotiaan lapsen huoltaja, voi saada opintorahan lisäksi opintorahan huoltajakorotuksen (ks. Kela).

Kuinka suurta opintotukea lukio-opiskelija saa?
Opintotuen suuruuteen vaikuttavat ikä, oppilaitos, asumismuoto, vanhempien tulot sekä siviilisääty. Siksi oman opintotukensa suuruuden voi parhaiten selvittää Kelan laskurilla.

1.8.2023 alkaen itsenäisesti asuva täysi-ikäinen lukiolainen voi saada opintorahaa 279,38 €/kk ja itsenäisesti asuva alaikäinen lukiolainen 113,57 €/kk (huoltajien pienituloisuus voi suurentaa summaa). Täysi-ikäinen voi nostaa opintolainaa 650 €/kk ja alaikäinen 300 €/kk. Lainaa voi saada tililleen kuukausittain tai nostaa sen kahdessa erässä (syksyllä ja keväällä).

Huom! Elokuusta 2024 lähtien täysi-ikäinen opiskelija voi nostaa opintolainaa 850 €/kk ja alaikäinen 400 €/kk. Jatkossa tuen voi nostaa neljässä osassa.

Myös huoltajansa luona asuva lukiolainen voi saada opintorahaa: 19-vuotias tai nuorempi huoltajansa luona asuva lukiolainen voi saada opintorahaa 43,15 €/kk, mutta huoltajien pienet tulot voivat voivat suurentaa tukea tai suuremmat tulot estää opintorahan saamisen. Huoltajien tulojen vaikutuksista on lisätietoa Kelan sivuilla.

Miten opintotukea haetaan?
Opintotukea haetaan Kelasta. Opintotukea voi ja kannattaa hakea heti, kun on saanut tiedon siitä, että on hyväksytty oppilaitokseen. Yksinkertaisinta on hakea opintotukea OmaKela-palvelussa, jonne kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Verkkopankkitunnukset saa omasta pankista ja mobiilivarmenteen puhelinoperaattorilta – molemmat ovat saatavilla myös alaikäisille. Vaihtoehtoisesti hakemuksen voi tehdä täyttämällä paperisen opintotukihakemuslomakkeen (OT 1) ja postittaa sen Kelalle tai palauttaa sen mihin tahansa Kelan palvelupisteeseen.

Lukiolaisen tulee täyttää toisen asteen opiskelijoille tarkoitettu opintotukihakemus. Jos hakemukseen tarvitaan liitteitä, niistä saa luettelon asiointipalvelussa. Liitteet voi lähettää sähköisesti asiointipalvelun kautta. Liiteluettelossa on myös vastauslähetystunnus, jolla voi postittaa liitteet maksutta Kelaan. Opintotuen hakuohjeet löydät täältä.

Mikä on lukuvuoden tukikuukausien määrä?
Opintotukilain mukaan lukiokoulutuksessa opintotuki voidaan myöntää enintään 10 tukikuukaudeksi lukuvuodessa. Asumistuen saaminen ei edellytä opiskelua eikä siinä huomioida opiskelukuukausia tai opintotuen enimmäisaikoja, mutta opintoraha huomioidaan tulona. Opintolainaa ei huomioida tulona. Asumistuki ei vaikuta opintotuen saamiseen eikä sitä huomioida tulona opintotuessa.

Lukiolainen voi silti saada tietyin ehdoin kesäopintotukea. Aiheesta lisätietoa tällä sivulla osiossa Voiko lukiolainen saada kesällä opintotukea?

Voiko lukiolainen saada opintolainaa?
Pääsääntöisesti lukio-opiskelija voi saada opintolainan valtiontakauksen (ks. Kela), jos hän saa opintorahaa. Takausta haetaan samalla kertaa muun opintotuen kanssa, tai sen voi hakea erikseen jälkeenpäin.

Vaikka opintorahaan ei oikeutta olisikaan, lainatakaus voidaan kuitenkin myöntää, jos

  • lukiolainen on 18–19-vuotias, asuu vanhempiensa luona eikä voi saada opintorahaa vanhempien tulojen perusteella (tällöin vanhempien tulot eivät estä lainatakauksen saamista) tai
  • lukiolainen on alle 17-vuotias eli oikeutettu lapsilisään, vanhempien tulot ovat alle 64 400 euroa vuodessa, eikä asu vanhempiensa luona.

Alle 18-vuotias voi saada opintolainaa 300 euroa kuussa ja 18 vuotta täyttänyt 650 euroa kuussa. Lainaa voi saada tililleen kuukausittain tai nostaa sen kahdessa erässä (syksyllä ja keväällä). (Huom! Elokuusta 2024 lähtien täysi-ikäinen opiskelija voi nostaa opintolainaa 850 €/kk ja alaikäinen 400 €/kk. Jatkossa tuen voi nostaa neljässä osassa.)

Kun Kela on myöntänyt lainatakauksen, haetaan opintolainaa omalta pankilta. Opintolainan takaisinmaksu pankille alkaa yleensä noin vuoden kuluttua siitä, kun olet lakannut nostamasta opintotukea.

Miten omat tulot vaikuttavat opintotukeen?
Omat tulot vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta kalenterivuodessa voi nostaa opintotukea. Opintotukeen vaikuttavia tuloja ovat mm.:

  • palkka- ja palkkiotulot
  • veronalaiset sosiaalietuudet (opintotukea, koulumatkatukea, yleistä asumistukea, lapsilisää ja opintolainaa ei kuitenkaan huomioida)
  • pääomatulot

Kaikki opintotukeen vaikuttavat tulot on listattu Kelan sivuille.

Tukikuukausi on kuukausi, jolta on saanut opintorahaa, oppimateriaalilisää, opintorahan huoltajakorotusta tai opintotuen asumislisää. Yleinen asumistuki ei vaikuta opintotuen vuositulorajaan. Asumistukea ei tule huomioida tukikuukautena.

Vuosituloraja lasketaan siten, että tuloja voi olla 1040 euroa jokaista tukikuukautta kohti ja 3120 euroa jokaista tuetonta kuukautta kohti (v. 2023). Tulot voi saada milloin tahansa kalenterivuoden aikana, kunhan ne eivät ylitä vuositulorajaa.

Jos tulot ylittävät vuositulorajan enintään 348 eurolla (v. 2023), tukea ei tarvitse perua tai palauttaa eikä maksaa sitä takaisin myöhemmin opintotuen tulovalvonnassa. Jos tulot ylittävät vuositulorajan suuremmalla summalla, opintotukea on maksettu liikaa ja sitä joudutaan perimään takaisin. Liikaa maksettu opintotuki kannattaa palauttaa vapaaehtoisesti seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä – tämän jälkeen Kela perii summan 7,5 prosentilla korotettuna. Ajankohtaiset tiedot omien tulojen vaikutuksesta löytyvät aina Kelan sivuilta.

Opiskelijan täytyy itse huolehtia siitä, etteivät vuositulot ylitä omaa vuositulorajaa. Tuloina huomioidaan veronalaiset bruttotulot. Oman vuositulorajan voi tarkistaa OmaKela-palvelussa.

Rajoja voi arvioida myös opiskelijan omien tulojen laskureilla. Vuositulojen ennakkotiedot voi tarkistaa verkossa; toiminto on käytössä huhtikuussa. Vuositulojen määrän voi myös tarkistaa esitäytetyn veroilmoituksen avulla (ks. lisää Kelan sivuilta).

Miten vanhempien tulot vaikuttavat opintotukeen?
Jos hakija on alle 18-vuotias tai asuu vanhempansa luona, vanhempien tulot voivat pienentää tai korottaa opintotuen määrää tai estää sen saamisen. Opintorahan määrää voidaan myös korottaa, jos vanhemmat ovat pienituloisia.

Vanhempien tulot eivät vaikuta opintotukeen, mikäli hakija on yli 18-vuotias itsenäisesti asuva, naimisissa tai alaikäisen lapsen huoltaja.

Vanhempien tulot vaikuttavat itsenäisesti asuvilla opiskelijoilla kuitenkin seuraaviin asioihin:

  • alle 18-vuotiailla opintorahan oppimateriaalilisän saamiseen
  • 17-vuotiailla opintorahan perusmäärän korottamiseen
  • alle 17-vuotiailla opintolainan valtiontakauksen saamiseen

Vanhempien tulot otetaan huomioon viimeksi vahvistetun verotuksen tietojen perusteella. Kela saa tiedon vanhempien tuloista suoraan Verohallinnolta, joten niitä ei tarvitse erikseen ilmoittaa Kelalle.

Jos vanhempien tulot ovat nykyään vähintään 20 prosenttia pienemmät kuin viimeksi toimitetussa verotuksessa, hakija voi ilmoittaa opintotukihakemuksessa vanhempiensa muuttuneet tulot ja opintotuki voidaan myöntää niiden perusteella.

Opintotukeen vaikuttavat biologisten tai adoptiovanhempien tulot, mutta eivät esimerkiksi sijaisvanhempien tulot. Myös vanhemman uuden aviopuolison tulot vaikuttavat alle 18-vuotiaan tukeen, mikäli opiskelija asuu heidän kanssaan.

Lue lisää vanhempien tulojen vaikutuksista Kelan sivuilta.

Mikä on oppimateriaalilisä ja miten sitä voi saada?
Opintorahan oppimateriaalilisää voivat saada ammatillista koulutusta tai lukiokoulutusta suorittavat opiskelijat. Oppimateriaalilisää voi saada opiskelija, jolla nämä ehdot täyttyvät:

  • lapseton ja naimaton
  • vanhempien yhteenlasketut vuositulot ovat enintään 41 100 euroa
  • asuu vanhempansa luona ja on alle 20-vuotias tai asuu itsenäisesti ja on alle 18-vuotias
  • opiskelija ei ole oikeutettu maksuttomaan koulutukseen.

Opintorahan oppimateriaalilisä on 52,24 euroa kuukaudessa (1.8.2023 alkaen), ja se myönnetään automaattisesti opintotukea saaville opiskelijoille, joilla ehdot täyttyvät. Oppimateriaalilisää voivat saada myös 15- ja 16-vuotiaat, vaikka he eivät voi saada muuta opintorahaa. Jos opintotukea ei vielä saa, mutta ehdot oppimateriaalilisään täyttyvät, kannattaa sitä hakea opintotukihakemuksella OmaKela-palvelussa.

Lisätietoa oppimateriaalilisästä on Kelan sivuilla.

Voiko lukiolainen saada opintotukeen huoltajakorotusta?
Jos lukiolainen on alle 18-vuotiaan lapsen huoltaja, voi hän saada opintorahan lisäksi opintorahan huoltajakorotuksen, joka on hieman yli 100 euroa kuukaudessa. Poikkeuksellisesti vuonna 2023 korotus on 122,05 €/kk.

Lisätietoa huoltajakorotuksesta löytyy Kelan sivuilta.

Voiko lukiolainen saada kesällä opintotukea?
Kyllä voi. Tuki voidaan myöntää, jos lukiolainen suorittaa lukion oppimäärään sisältyviä opintoja. Oppilaitoksen järjestämien opintojen on kestettävä vähintään 18 kalenteripäivän ajan jokaisena kuukautena, jolle opiskelija hakee tukea.

Opintotukea ei voida myöntää, jos lukiolainen opiskelee itsenäisesti. Itsenäistä opiskelua on esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen.

Hakemuksen liitteeksi tarvitaan oppilaitoksen todistus kesäopintojen kestosta ja sisällöistä. Todistuksen voit pyytää koulun kansliasta. Tarvittavat liitteet voi lähettää verkossa OmaKela-palvelussa, kuten hakemuksenkin.

Lisätietoa kesäajan opintotuesta löytyy Kelan sivuilta.

Koulumatkatuki

(Päivitetty 14.8.2023)

Mitä on koulumatkatuki?
Koulumatkatuki korvaa päivittäisten koulumatkojen kustannuksia. Kela maksaa koulumatkatukea lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville. Koulumatkatuesta säädetään koulumatkatukilaissa.

Lisätietoa koulumatkatuesta saa Kelan sivuilta. Tuen määrää voi arvioida koulumatkatukilaskurilla.

Milloin lukiolainen voi saada koulumatkatukea?
Koulumatkatuessa on eroavaisuuksia riippuen siitä, kuuluuko opiskelija maksuttoman koulutuksen piiriin vai ei.

Vuonna 2020 tai aiemmin lukiossa aloittaneet, tai muut jotka eivät ole oikeutettuja maksuttomaan koulutukseen:

Päätoimisesti lukiossa opiskelevalle voidaan maksaa koulumatkatukea, kun yhdensuuntainen koulumatka opiskelijan asunnolta oppilaitokseen on vähintään 10 kilometriä (autoreittinä) yhteen suuntaan ja koulumatkan kustannukset ovat yli 54 euroa kuukaudessa (tai 27 euroa puolen kuukauden tuessa). Poikkeuksia tähän ovat Waltti-liikenne, koulukuljetus ja itse järjestetty kulkutapa, joita 54 euron vähimmäissumma ei koske. Tampereen Nysse- ja Turun Föli-liikenne ovat koulumatkatuessa poikkeuksellisesti koulukuljetusta. Opiskelijan oma maksuosuus koulumatkakustannuksista on enintään 43 euroa kuukaudessa.

Maksuttomaan koulutukseen oikeutetut, vuonna 2021 tai sen jälkeen peruskoulunsa päättäneet:

Päätoimisesti lukiossa opiskelevalle, maksuttoman koulutuksen piiriin kuuluvalle opiskelijalle voidaan maksaa koulumatkatukea, jos koulumatka on vähintään 7 kilometriä (autoreittinä) yhteen suuntaan.

Jos lyhin reitti kodin ja oppilaitoksen välillä on alle 7 kilometriä, ei koulumatkatukea voi saada, vaikka linja-auton kulkema matka olisi pidempi. Matkalipun hinta ei vaikuta tuen saamiseen.

Muita määräyksiä:

Jotta koulumatkatukea voi saada, matkapäiviä tulee olla riittävän monta:

  • Jos matkapäiviä on kalenterikuukaudessa 15 tai enemmän, voi saada täysimääräisen koulumatkatuen.
  • Jos matkapäiviä on kalenterikuukaudessa 10–14, voi saada koulumatkatukea, mutta tuki on puolet täysimääräisestä tuesta.
  • Jos matkapäiviä on kalenterikuukaudessa alle 10, ei koulumatkatukea voi saada.

Matkapäiviksi lasketaan ne päivät, jolloin opiskelija matkustaa oppilaitokseen kalenterikuukauden aikana. Meno- tai paluumatkoja ei lasketa, ainoastaan matkapäiviä. Matkapäivät voivat sijoittua kalenterikuukauden ajalle miten tahansa.

Koulumatkatuen saaminen edellyttää, että opiskelija asuu ja opiskelee Suomessa. Ikä, tulot tai omaisuus eivät vaikuta koulumatkatukeen. Koulumatkatukeen ei ole oikeutettu opiskelija, joka opiskelee etä- tai yksityisopetuksena järjestettävässä koulutuksessa. Kela maksaa koulumatkatuen kulkutavasta riippuen joko kuljetuksen järjestäjälle tai opiskelijalle itselleen.

Koulumatkatuen myöntämisen edellytykset on määritelty koulumatkatukilaissa.

Voiko koulumatkatukea saada omalla kulkuneuvolla kulkemiseen?
Mikäli joukkoliikennettä tai koulukuljetusta ei ole käytettävissä, opiskelija voi matkustaa kouluun itse valitsemallaan tavalla, esimerkiksi omaa autoa käyttäen tai kaverin kyydillä.

Koulumatkatukea voidaan maksaa omalla kulkuneuvolla kulkemiseen myös seuraavissa tapauksissa:

  • Koulumatkaa, jolla ei ole joukkoliikennettä tai koulukuljetusta, on yhteen suuntaan yli 5 kilometriä.
  • Edestakainen koulumatka kestää julkisella liikenteellä tai koulukuljetuksella keskimäärin yli 3 tuntia päivässä. Kestoon lasketaan mukaan sekä matkustus- että odotusaika.
  • Koulumatka on opiskelijalle vaikea tai rasittava (esimerkiksi vamman, sairauden tai lasten päivittäisten hoitojärjestelyiden takia).
  • Koulumatkasi tai kulkutapasi vaihtuu useita kertoja kuukauden tai lukuvuoden aikana.

Tuen määrä riippuu matkan pituudesta, ja siinä huomioidaan aina sekä meno- että paluumatka. Kela korvaa matkan kustannuksia enintään 100 kilometriin asti. Jos matka yhteen suuntaan on pidempi, maksat 100 kilometrin ylittävältä osalta matkakustannuksesi itse.

Lisätietoa omalla kulkuneuvolla matkustamisesta Kelan sivuilla.

Millaista koulumatkatukea joukkoliikennettä käyttävä saa?
Koulumatkatukilain mukaan tuki oikeuttaa kuukauden ajalle saatavaan halvimpaan mahdolliseen lippuun. Oppilaitos antaa opiskelijalle ostotodistuksen, jolla lipun voi ostaa alennettuun hintaan. Käytänteissä on myös eroja eri paikkakuntien ja palveluntarjoajien osalta; ajantasaista lisätietoa julkisilla matkustamisesta löytyy Kelan sivuilta (Matkahuolto, Waltti-liikenne, muu joukkoliikenne).

Jos kouluun kulkee julkisella liikenteellä, matkalipusta joutuu maksamaan itse enintään 43 euroa kuukaudessa (Huom! Maksuttomaan koulutukseen oikeutetuilta ei peritä omavastuuta). Kela maksaa sen yli menevän hinnan koulumatkatukena kuljetuksen järjestäjälle tai hakijalle itselleen.

Lukuvuoden viimeinen lippu pitää ostaa viimeistään 2 viikkoa ennen viimeistä opiskelupäivää. Valmistumisen tai opintojen keskeyttämisen jälkeen ei saa ostaa uusia lippuja, mutta voi kuitenkin käyttää kortilla olevat matkat loppuun.

Miten koulumatkatukea haetaan?
Tukea haetaan Kelalta joka lukuvuodeksi (1.8.–31.7.) erikseen. Koulumatkatukea voi hakea verkossa OmaKela-palvelussa, jonne kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Verkkopankkitunnukset saa omasta pankista ja mobiilivarmenteen puhelinoperaattorilta – molemmat ovat saatavilla myös alaikäisille. Tarvittaessa huoltaja voi hoitaa hakemisen alaikäisen nuoren puolesta.

Mikäli sähköinen hakeminen ei onnistu, voi hakemuksen tehdä edelleen paperisena koulumatkatukihakemuksella, joka postitetaan Kelalle. Tällöin tuen myöntämisessä kestää kauemmin, sillä tukea voi saada vasta Kelan käsiteltyä hakemuksen. Sähköisellä hakemuksella tuen voi saada käyttöön heti hakemuksen lähettämisen jälkeen.

Koulumatkatukea voi saada aikaisintaan hakemiskuukautta edeltävän kuukauden alusta alkaen. Esimerkiksi jos lukiolainen haluaa saada tukea elokuun alusta alkaen, hakemus on jätettävä oppilaitokseen syyskuun loppuun mennessä.

Ohjeita ja tukea koulumatkatuen hakemiseen löytyy Kelan sivuilta.

Asumistuki

(Päivitetty 19.3.2024)

Voiko lukiolainen saada yleistä asumistukea?
Kyllä, tiettyjen ehtojen täyttyessä. Pienituloinen ruokakunta (ks. Kelan sivu) voi saada yleistä asumistukea asumismenojensa vähentämiseksi. Yleensä ruokakunnan muodostavat samassa asunnossa asuvat henkilöt. Asumistukea voi saada vuokra- tai omistusasuntoon. Koska tuki on tarkoitettu pienituloisille, on tuessa tulorajat, jotka määräytyvät asuinkunnan mukaisesti. Eri kuntaryhmissä asuvien tulorajoista voit lukea Kelan sivuilta.

Opiskelijat saavat yleistä asumistukea samoin ehdoin kuin muutkin asiakkaat. Tukea myönnettäessä ei siis huomioida opiskelukuukausia tai opintotuen enimmäisaikoja. Alle 18-vuotias itsenäisesti asuva lukiolainen voi saada yleistä asumistukea, jos saa myös esimerkiksi opintotukea – muutoin hänet katsotaan yleensä vanhempansa ruokakuntaan kuuluvaksi.

Lisätietoa yleisestä asumistuesta löytyy Kelan sivuilta.

Mikä on asumistuen määrä?
Maksettavan asumistuen määrä vaihtelee asuinpaikan sekä ruokakunnan kuukausitulojen mukaan, siksi kysymykseen ei ole yhtä suoraa vastausta. Yleisen asumistuen määrää voi arvioida omaan tilanteeseen peilaten Kelan laskurilla.

Kela maksaa tukea hyväksyttävistä asumismenoista (ks. Kelan sivu), jotka vaihtelevat asumismuodon mukaan. Hyväksyttäville asumismenoille on laissa yleisestä asumistuesta asetettu ylärajat, joita kutsutaan enimmäisasumismenoiksi. Vaikka hyväksyttävien asumismenojen määrä olisi enimmäisasumismenoja suurempi, asumistuen määrä lasketaan enimmäisasumismenojen mukaan.

Yksin vuokralla asuvan asumismenoina huomioidaan asuinkunnasta riippuen enintään 394–582 e/kk (v. 2023, lähde: Kela). Asumistuen määrä kasvaa ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden määrän mukaan. Asumistuki on enintään 80 % enimmäisasumismenojen suuruisista hyväksyttävistä asumismenoista, jos tulot eivät vaikuta asumistukeen. Enimmäisasumismenoista ja omavastuuosuudesta lisätietoa Kelan sivuilla.

Asumistuen määrään vaikuttavat myös ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden bruttotulot. Asumistuen määrää laskettaessa jokaisen henkilön tulot arvioidaan joko keskiarvotulona tai jatkuvina tuloina. Lisätietoa tulojen vaikutuksesta ja laskentatavasta Kelan sivuilla.

Jokaisen ruokakuntaan kuuluvan henkilön kuukausittaisesta palkkatulosta tehdään 300 euron ansiotulovähennys (ks. Kelan sivu). Huomioitavaa on, että opintoraha on asumistuessa huomioitavaa tuloa, mutta esimerkiksi opintolaina, oppimateriaalilisä tai lapsilisä eivät ole. Opintorahasta ja muista sosiaalietuuksista ei tehdä ansiotulovähennystä, koska ne eivät ole palkkatuloa. Katso Kelan sivuilta listaukset, mitkä etuudet vaikuttavat asumistukeen ja mitkä eivät, ja mitkä muut tulot vaikuttavat asumistukeen ja mitkä eivät.

Asumistuen määrä tarkistetaan vuosittain. Kela tarkistaa asumistuen myös vuositarkistusten välillä, mikäli ruokakunnan olosuhteet muuttuvat, eli esimerkiksi kun ruokakunnan tulot nousevat vähintään 400 e/kk tai pienenevät vähintään 200 e/kk edellisen päätöksen tuloihin verrattuna. Tarkistus tehdään myös, jos ruokakunnassa tapahtuu muutoksia tai ruokakunta muuttaa.

Huom! Asumistukeen tulee voimaan lukuisia muutoksia huhtikuussa 2024. Lue lisää asumistuen leikkauksista Kelan sivuilta.

Miten yleistä asumistukea haetaan?
Asumistukea voi hakea OmaKela-palvelussa tai erillisellä lomakkeella (AT 1). Samaan ruokakuntaan kuuluvat hakevat yhteisen asumistuen. Yleistä asumistukea voi saada takautuvasti hakemiskuukautta edeltävältä kuukaudelta. Vuokralla asuminen on todistettava vuokrasopimuksella.

Avo- ja aviopuolisot sekä yhteisellä vuokrasopimuksella asunnon vuokranneet henkilöt kuuluvat aina samaan ruokakuntaan.

Vaikka kämppäkavereilla olisi erilliset vuokrasopimukset, kuuluvat he samaan ruokakuntaan, jos he vuokrasopimuksen tai sen liitteen mukaan ovat yhdessä vastuussa koko asunnon vuokrasta.

Hakuohjeet yleisen asumistuen hakemiseksi löytyvät Kelan sivuilta.

Lapsilisä

(Päivitetty 14.8.2023)

Mitä on lapsilisä?
Lapsilisää maksetaan alle 17-vuotiaista lapsista, jotka asuvat Suomessa. Tuki maksetaan vanhemmalle tai huoltajalle, jonka luona lapsi asuu ja joka pääasiallisesti huolehtii lapsen hoidosta ja kasvatuksesta.

Lapsilisän määrä vaihtelee 94,88 eurosta 182,69 euroon riippuen perheen lapsiluvusta: perheen ensimmäisestä lapsesta maksetaan vähiten ja määrä kasvaa aina viidenteen lapseen saakka. Lapsilisää maksetaan sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana lapsi täyttää 17 vuotta. Yksinhuoltaja voi saada 63,30 euroa kuukaudessa yksinhuoltajakorotusta jokaisesta lapsesta, josta saa lapsilisää. Omaisuus ja tulot eivät vaikuta lapsilisän määrään ja tuki on verotonta tuloa.

Lapsilisästä säädetään lapsilisälaissa.

Lue lisää lapsilisästä Kelan sivuilta.

Miten lapsilisä vaikuttaa opintotukeen?
Lapsilisää saava lukiolainen ei voi saada opintorahaa. Lapsilisän maksaminen on kuitenkin mahdollista lakkauttaa huoltajan pyynnöstä, jolloin lukiolainen voi hakea opintotukea. Huom! Jos lukiolainen silti asuu vanhempansa luona, vanhempien tulot voivat pienentää opintorahan määrää tai estää sen saamisen. Lisätietoa aiheesta Kelan sivuilla.

Omillaan asuva yli 15-vuotias voi myös hakea maksuvaatimuksella lapsilisän maksamista huoltajansa sijaan itselleen. Lisätietoa Kelan sivuilla otsikolla “Kuka voi hakea lapsilisää?”.

Molemmissa yllä mainituissa tilanteissa kannattaa ottaa suoraan yhteys Kelan asiakaspalveluun.