Lukiolaisten Liiton toimisto siirtyy vähitellen lataamaan akkuja ja kesäloman viettoon. Haluamme kiittää kaikkia lukiolaisia ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta keväästä!…
On aika esitellä meidän Lukiolaisten ihana viestintäsuunnittelija Netta Huuskonen. Netan töihin kuuluu monipuoliset viestinnän tehtävät aina suunnittelusta ja kehittämisestä viestinnän…
Suomen Lukiolaissäätiö myöntää vuosittain 2000 euron stipendin aktiiviselle lukiolaiselle. Vuoden 2021 stipendi myönnettiin Säkylän seudun lukiosta valmistuneelle Ada…
Suomen Lukiolaisten Liiton mediamyyjäksi on valittu Benjamin Lamberg. Lamberg opiskelee ympäristö- ja elintarviketaloutta Helsingin yliopistossa. Aikaisemmin Lamberg on toiminut muun…
Onko sun lukion tilat toimivat? Löytyykö lenkkipolulta valot, entäs puistoista roskiksia? Onko sun kunnassa kiinnostavia harrastusmahdollisuuksia tai kulttuuritapahtumia? Entä pääseekö…
Toimimalla yhdessä vastuullisesti voimme vaikuttaa siihen, että epidemiatilanne ei pahene ja hakijat pystyvät keskittymään kokeisiin. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen valintakokeet lähestyvät.
Kun sain tietää tulleeni valituksi Suomen Lukiolaisten Liiton kevään 2021 viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijaksi, olin jokseenkin yllättynyt. Ihmettelin, miksi mut…
Anne on Lukiolaisten Liiton työelämähankkeen projektipäällikkö, eli hänen päätehtävänään on tuoda työelämä- ja yrittäjyystietoutta lukiolaisten saataville. Sen lisäksi että Anne…
Lukiolaisilla esittäytymisvuorossa on hallintoasiantuntija Vilma! Hallintoasiantuntijan työpöydälle kuuluvat monenlaiset hallinnolliset tehtävät sekä esimerkiksi työsuhde-etujen kehittäminen. Vilma on myös työporukan virallinen…
Tänään itsestään ja omasta työstään Lukiolaisten toimistolla pääsee kertomaan Milla, jonka työ koostuu monenlaisesta toiminnan suunnittelusta, koordinoinnista ja toteuttamisesta. Milla…
Lukiolaisten edunvalvontasektorin toisena jäsenenä häärää Iiris, jonka työpöydälle kuuluvat sosiaalipolitiikan asiantuntemusta vaativat aiheet. Iiris työskentelee ahkerasti ja suurella sydämellä muun…
Suomen Lukiolaisten Liiton markkinointisuunnitelijaksi on valittu Tiia Penttinen. Penttinen on kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Aiemmin hän on työskennellyt moninaisissa markkinoinnin…
Tällä kertaa itsensä meille esittelee Lukiolaisten Liiton pääsihteeri Heikki Luoto, jonka työpöydälle kuuluu hyvin monenlaista. Hallinnon ja talouden tehtävien sekä…