Lukiolaisten toimisto esittäytyy: Sosiaalipoliittinen asiantuntija Iiris Hynönen

Blogi Toimiston tyypit

Lukiolaisten edunvalvontasektorin toisena jäsenenä häärää Iiris, jonka työpöydälle kuuluvat sosiaalipolitiikan asiantuntemusta vaativat aiheet. Iiris työskentelee ahkerasti ja suurella sydämellä muun muassa lukiolaisten hyvinvoinnin ja yhdenvertaisemman tulevaisuuden eteen.

Kuka olet ja mitä teet Lukiolaisilla?
Iiris Hynönen on nimi ja pestinä sosiaalipoliittinen asiantuntija. Se tarkoittaa, että vastaan liiton edunvalvonnasta ja poliittisesta vaikuttamisesta muun muassa lukiolaisten hyvinvoinnin, terveyden, yhdenvertaisuuden, toimeentulon ja asumisen saralla. Lisäksi työpöydälleni kuuluu tänä keväänä kuntavaalit.

Millaisia odotuksia sulla on tulevalle vuodelle?
Odotan sitä, että korona saadaan pikkuhiljaa aisoihin rokotusten ja rajoitustoimien avulla, ja nuoret takaisin lähiopetukseen – koronatilanteeseen liittyy omalla kohdallani paljon mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyvää vaikuttamistyötä, ja toivoisinkin vilpittömästi, ettei tilanne pääsisi enää pahenemaan. Nykyistenkin ongelmien korjaamiseen menee vuosia.

Odotan myös kuntavaalikevään kiihtymistä: vaalien alla poliittisessa keskustelussa visioidaan tulevaa, ja onkin inspiroivaa seurata etenkin nuorten ehdokkaiden kampanjointia. Muistathan säkin äänestää huhtikuussa!

Miltä normaali työpäiväsi näyttää?
Jokainen päivä on omanlaisensa, sillä työ muodostuu niin monista palasista. Tavanomaisiin päiviin kuuluu kuitenkin vaihdellen suunnittelu- tai tsekkauspalavereja oman tiimin eli edunvalvontasektorin kanssa, erilaisten sidosryhmien, työryhmien ja verkostojen tapaamisia, lukiolaisten neuvontaa, kirjoitustehtäviä lausuntojen, kannanottojen tai puheenvuorojen parissa, uutisten ja tiedotteiden lukemista ja niistä twiittaamista – ja niin edelleen.

Mitä on sun vahvuudet?
Olen ratkaisukeskeinen, ja haluan tarttua haasteisiin ja ongelmiin mieluummin heti enkä kohta. Olen myös hyvin järjestelmällinen, mikä on osoittautunut hyödylliseksi ominaisuudeksi sekä täyden kalenterin kanssa taiteillessa että erilaisten asiakirjojen luomisessa. Osaan etsiä haastavistakin hetkistä sopivalla tavalla huumoria, jolloin on vaikeampi vajota synkkyyteen.

Koronakriisi jyllää yhä ja vaikuttaa työskentelyysi Lukiolaisilla. Miten tämä vaikuttaa fiiliksiisi ja miten etätyöt sujuvat?
Kisaväsymystä on ilmassa, mutta onneksi lähestyvä kevät ja enenevä valoisuus auttavat. Kuten mainitsin, työhöni kuuluu olennaisesti vaikuttaminen lukiolaisten mielenterveysasioissa, jonka kautta luen aiheeseen liittyen paljon nuorten ja heidän vanhempiensa huolestuneita viestejä sekä kasvavista ongelmista kertovia tutkimustuloksia. Niistä tulee usein hieman voimaton olo: miten voisin auttaa nuoria paremmin?

Etätyöt sujuvat kuitenkin yllättävän hyvin, sillä työ itsessään on motivoivaa. Jaksamistaso vaihtelee hieman päivästä ja viikosta toiseen, mutta onneksi työyhteisöstä saa voimaa yhteisten etäkahvi- ja lounashetkien avulla. Pidän siitä, että etätöihin on muodostunut oma rutiininsa: herätys aina samaan aikaan, samanlaiset aamutoimet, iltapäivällä töiden jälkeen läppäri kiinni työpisteellä ja muut osat kodista onkin varattu vapaa-ajalle. Viime aikoina olen panostanut enemmän ergonomiaan hankkimalla parempia huonekaluja kotona työskentelyyn.

Näetkö, että etätyöskentely on tuonut jotain hyvää?
Haluan uskoa niin. Osaamme ehkä arvostaa entistä enemmän live-kohtaamisia ja toisaalta myös palaverit ovat tiiviimpiä ja ihmiset ovat ajoissa. Kun nyt opimme monia etäilyn tapoja ja tekniikoita, tulevaisuudessa voidaan mahdollisesti saavutettavuuden nimissä todeta, että ihan kaikkea ei tarvitsekaan järjestää kasvokkain ja nopeat jutut on tehokkaampaa hoitaa puhelimitse. Tällöin osallistuminen on helpompaa ympäri Suomen tai vaikka ulkomailta käsin.

Millainen Lukiolaiset on työpaikkana?
Rohkaiseva, innostava, mukaansatempaava! Olen saanut näiden vuoden ja muutaman kuukauden aikana valtavan määrän ihania työystäviä, ja työ itsessään on sopivan haastavaa ja kiinnostavaa. Vaikka välillä tekemisen määrä saattaakin hirvittää, on innostus aina matkassa, sillä Lukiolaisilla kehutaan pienistäkin onnistumisista, kannustetaan olemaan parempia ja tuetaan toisia myös silloin, kun kaikki ei menekään putkeen.

Sitten paljastetaan jotain henkilökohtaista: Kerro mistä unelmoit.
Unelmoin oikeudenmukaisesta maailmasta, jossa jokainen voi olla oma itsensä ilman pelkoa tai väkivallan uhkaa, jokaisella on mahdollisuus tavoitella unelmiaan ja kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti. Jos katsotaan kuitenkin hieman pienemmällä mittakaavalla, niin henkilökohtaisesti unelmoin tällä hetkellä koronarokotteesta ja elämän normalisoitumisesta, ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelusta ja talviloman Marvel-maratonista.