200 lukiolaista ympäri Suomen osallistuu Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokoukseen tulevana viikonloppuna päättämään liiton linjoista ja valitsemaan Lukiolaisille uuden puheenjohtajiston ja…
Vuodenvaihteessa 2023–2024 toteutetaan lukio-opiskelijoille suunnattu valtakunnallinen tiedonkeruu nimeltä Lukiolaisbarometri. Kutsumme mukaan kaikki lukio-opetusta järjestävät oppilaitokset! Kyselytutkimus…
Suomen Lukiolaisten Liitto ja Messukeskus myöntävät jälleen stipendin 2 000 euron arvoisen stipendin ansioituneelle lukiolaiselle, tuoreelle ylioppilaalle, lukiolaisyhteisölle tai opiskelijakunnalle,…
Suomen hallitus on tiedottanut suunnitelmistaan tehdä mittavia leikkauksia mm. asumistukeen, opintorahaan ja muihin etuuksiin. Suunnitellut leikkaukset kohdistuvat monilta…
Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n liittokokous järjestetään Sampolan juhlasalissa (Sammonkatu 2, Tampere) 10.–12.11.2023. Kokousedustajille on varattu majoittumismahdollisuus Scandic Tampere Koskipuistossa (Koskikatu…
Me allekirjoittaneet olemme hyvin huolestuneita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan vihamielisen ilmapiirin kehityksestä Suomessa ja globaalisti. Suomessa Pride-tapahtumiin kohdistui viime vuonna…
Petteri Orpon hallitusohjelman suurimmat leikkaukset valtion menoissa kohdistuvat sosiaaliturvaan ja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Monet leikkauksista heikentävät entisestään pandemian…
Lukiolaisten Liiton ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKIn Instagram-tileillä toteutettiin toukokuun alussa Puhutaan panemisesta -kampanja, jonka aikana…
Helsingin Sanomat uutisoi 22.5.2023, että hallitusneuvotteluissa on herättänyt keskustelua mahdollinen kännykkäkielto kouluihin ja oppilaitoksiin. Suomen…
Korkeakoulujen opiskelijavalinnan ensikertalaiskiintiö herättää vahvoja tunteita niin julkisessa keskustelussa kuin huomenna valmistuvissa 25 100 ylioppilaassa. Nykyisessä järjestelmässä ensikertalaisen hakijan…