Suomen Lukiolaisten Liiton pääsihteeriksi on valittu Sara Sipilä. Sipilällä on kattavaa kokemusta eri nuorisojärjestöissä työskentelystä muun muuassa vapaaehtoisten johtamisen, jäsenhankinnan,…
Suomen Lukiolaisten Liitto ja Helsingin Messukeskus myönsivät 2 000 euron arvoisen lukiolaissstipendin tänä vuonna Hausjärven lukiolle. Vuonna 2023 stipendin myöntöperusteiden…
Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokous valitsi sunnuntaina Tampereella 19-vuotiaan August Kiattrakoolchain uudeksi puheenjohtajakseen vuodelle 2024. Helsinkiläinen Kiattrakoolchai…
200 lukiolaista ympäri Suomen osallistuu Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokoukseen tulevana viikonloppuna päättämään liiton linjoista ja valitsemaan Lukiolaisille uuden puheenjohtajiston ja…
Vuodenvaihteessa 2023–2024 toteutetaan lukio-opiskelijoille suunnattu valtakunnallinen tiedonkeruu nimeltä Lukiolaisbarometri. Kutsumme mukaan kaikki lukio-opetusta järjestävät oppilaitokset! Kyselytutkimus…
Suomen Lukiolaisten Liitto ja Messukeskus myöntävät jälleen stipendin 2 000 euron arvoisen stipendin ansioituneelle lukiolaiselle, tuoreelle ylioppilaalle, lukiolaisyhteisölle tai opiskelijakunnalle,…
Suomen hallitus on tiedottanut suunnitelmistaan tehdä mittavia leikkauksia mm. asumistukeen, opintorahaan ja muihin etuuksiin. Suunnitellut leikkaukset kohdistuvat monilta…
Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n liittokokous järjestetään Sampolan juhlasalissa (Sammonkatu 2, Tampere) 10.–12.11.2023. Kokousedustajille on varattu majoittumismahdollisuus Scandic Tampere Koskipuistossa (Koskikatu…
Me allekirjoittaneet olemme hyvin huolestuneita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan vihamielisen ilmapiirin kehityksestä Suomessa ja globaalisti. Suomessa Pride-tapahtumiin kohdistui viime vuonna…
Petteri Orpon hallitusohjelman suurimmat leikkaukset valtion menoissa kohdistuvat sosiaaliturvaan ja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Monet leikkauksista heikentävät entisestään pandemian…