Lukiolaiset ja amikset: Puhutaan panemisesta, kouluissakin!

Vuoden 2015 kouluterveyskyselyn mukaan 18 % lukiolaisista ja 19 % ammattiin opiskelevista nuorista on kokenut kehoa tai seksuaalisuutta loukkaavaa kiusaamista. Nuorten kokema häirintä tapahtuu yhä useammin sosiaalisessa mediassa. Syksyllä 2016 lukiolaisille tehdyssä kyselyssä vastaajat mainitsivat häirinnän olevan esimerkiksi alastonkuvien lähettämistä, netin kuvapalvelujen kuvien kommentointia alatyylisesti tai ahdistavasti, huutelua ja ehdottelua kadulla tai muussa arkisessa tilanteessa.

Opettajien koulutukseen tulee sisällyttää opetusta liittyen seksuaalisuuden, sukupuolen ja kehojen moninaisuudesta. Opettajien tulee saada koulutusta syrjinnän tunnistamiseen, puuttumiseen sekä yhdenvertaisuuden edistämiseen, vaatii Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Pietu Heiskanen.

Koulujen antamassa seksuaalikasvatuksen sisällöissä ja laadussa on opiskelijoiden mukaan isoja eroja. Toiset kokevat koulun tarjoaman seksuaalikasvatuksen olevan odotusten mukaista, mutta monet kertovat yksipuolisesta opetuksesta. Aihetta lähestytään myös kapeasti varoittelun ja terveysnäkökulman kautta.

SAKKI ja SLL haluavat normalisoida seksistä ja seksuaalisuudesta keskustelemista ja kirjaimellisesti puhuvat panemisesta sosiaalisessa mediassa syyskuun ensimmäisellä viikolla, kertoo SAKKI ry:n puheenjohtaja Jasmina Khabbal.

Seksuaalioikeuksiin ja -terveyteen keskittyvä kampanja #puhutaanpanemisesta järjestetään 4.–8.9. Viikon aikana järjestöjen Snapchat-kanavat valtaavat vapaaehtoiset sekspertit, jotka jakavat kokemuksiaan, näkemyksiään ja vastaavat kysymyksiin seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen. Kampanja on rehellinen, seksimyönteinen, moninaisuutta korostava ja nuorille helposti lähestyttävä. Osana kampanjaa nuoret luovuttavat opetus- ja kulttuuriministerille sekä perhe- ja peruspalveluministerille nuorten seksuaalioikeusteesit.

Kampanja toteutetaan yhteistyössä Setan, Sexpon ja Väestöliiton kanssa.

 

Lisätietoja:
Pietu Heiskanen, puheenjohtaja
Suomen Lukiolaisten Liitto
050 439 4498, pietu.heiskanen@lukio.fi

Jasmina Khabbal, puheenjohtaja
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto — SAKKI ry
044 753 0581, jasmina.khabbal@sakkiry.fi