Otaniemen lukion opiskelijakunnalle Lukiolaisstipendi hyvinvoinnin edistämisestä

Uutiset Yleinen

Suomen Lukiolaissäätiö, Suomen Lukiolaisten Liitto ja Nyyti ry myönsivät 1 000 euron arvoisen lukiolaisstipendin tänä vuonna Otaniemen lukiolle ja sen opiskelijakunnalle. Vuonna 2025 stipendin myöntöperusteiden keskiössä oli erityistä hyvinvointi, mielenterveys ja yhteisöllisyys.

 

Lukiolaisstipendin tarkoituksena on palkita ansioituneita lukiolaisia, jotka ovat edistäneet lukiotoimintaa. Stipendin 1 000 euron arvoisen palkintosumman lahjoitti Suomen Lukiolaissäätiö.

Tänä vuonna stipendi myönnettiin Otaniemen lukiolle ja sen opiskelijakunnalle. Otaniemen lukio on vuonna 2019 yhdistynyt Pohjois-Tapiolan ja Olarin lukioista suureksi yhteisöksi, jonka yhteenkuuluvuuden eteen opiskelijakunta on luonut uusia toimintamalleja. Kuluneena vuonna Otaniemen lukiossa on järjestetty lukuisia tapahtumia opiskelijoiden yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja yhteisön mielenterveyden tukemiseksi.

“Kyseessä on merkittävä valtakunnallinen tunnustus tekemästämme työstä, mistä Otaniemen lukio sekä itse henkilökohtaisesti OPKH:n puheenjohtajana olen syvästi kiitollisia. Olemme tänä vuonna kehittäneet ja luoneet merkittäviä hankkeita, jotka edistävät lukiomme yhteishenkeä moniuloitteisesti”, Otaniemen lukion opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Alex Belákovics kiittelee ja jatkaa:

“Tulemme käyttämään stipendin johonkin yhteisölliseen tapahtumaan tai hankkeeseen. Pidän tärkeänä, että opiskelijat pääsevät päättämään, mihin rahat käytetään, eli opiskelijakunta on mukana päätöksenteossa stipendirahojen suhteen. Onhan tämä stipendi ja valtakunnallinen huomionosoitus koko meidän lukioyhteisön ansiota.”

Stipendin saajasta päätti Suomen Lukiolaissäätiö sr:n stipendiraati, joka koostui Suomen Lukiolaissäätiön, Suomen Lukiolaisten Liiton ja Nyyti ry:n edustajista. Raati oli erityisen vakuuttunut siitä, kuinka monipuolisesti tapahtumatoiminnalla on vahvistettu lukiolaisten hyvinvointia yhteisöllisesti vaikean siirtymän jälkeen Otaniemen lukiossa. Käytössä olevia hankkeita ovat esimerkiksi Nuorisotutkimusseuran kanssa yhteistyössä järjestetty Planetaarinen puutarha sekä Mummola-tila yhteistyössä paikallisen Marttayhdistyksen kanssa.

Mielekkäällä arjella on keskeinen rooli hyvinvoinnin rakentumisessa. Otaniemen lukioyhteisön toiminta vakuutti raadin moninaisella työllä yhteisöllisemmän lukiokulttuurin eteen. Mielenterveyttä vahvistetaan Otaniemessä niin hengailua mahdollistavien tilojen, kestävää elämäntapaa edistävien kurssien ja projektien kuin erilaisten tapahtumien muodossa. Konkreettinen ja laaja-alainen työ on ilo palkita!” hehkuttaa palkintoraadin jäsen, Nyyti ry:n erityisasiantuntija Sanni Lehtinen.

Suomen Lukiolaissäätiön on ilo myöntää stipendi hyvinvointiteoillaan niinkin ansioituneelle lukioyhteisölle kuin Otaniemen lukiolle. Lukiossa erityisesti loistaa opiskelijoiden ja henkilökunnan saumaton yhteistyö erilaisissa projekteissa. Kahden lukion yhdistyminen yhdeksi Otaniemen lukioksi on onnistunut erityisesti yhteisöllisen työn ansiosta, joka on sitonut edellisten lukioiden perinteet yhteen ja luonut hedelmällisesti uutta toimintaa lukiolaisille”, toteaa Suomen Lukiolaissäätiön ja Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Veikka Ormio.

Stipendin saaja julkistettiin Studia-messuilla Messukeskuksessa keskiviikkona 26.11.2025. Stipendin vastaanotti Alex Belákovics.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Suomen Lukiolaisten Liiton markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija Hanna Hämäläinen (hanna.hamalainen@lukio.fi, puh. 050 512 9934)