Lukiolaiset: Lähiopetukseen päästävä ympäri Suomen!

Lausunnot & kannanotot Vaikuttaminen

Lukiolaisten Liitto on seurannut vuoden ajan huolissaan lukiolaisten arkea koronapandemian aikana. Etäopetuksessa olleet lukiolaiset ovat raportoineet esimerkiksi heikentyneestä opetuksen laadusta, mielenterveysongelmien kasvusta sekä yhteisöllisyyden puutteesta. 

Opetusministeri Jussi Saramo kertoi 24.3., että valtakunnallista etäopetussuositusta ei olla jatkamassa. Sen sijaan päätösvalta siirtyy alueellisille viranomaisille. Lukiolaisten Liitto toivoo, että alueelliset viranomaiset punnitsevat todella tarkkaan, onko etäopetus oikeasti tarpeellinen ja hyödyllinen rajoitustoimi.

“Pääkaupunkiseudulla otetaan askel lähiopetukseen palaamisessa heti pääsiäisen jälkeen. Kannustankin myös muita alueita pohtimaan tätä ratkaisua, jotta opiskelijoiden tilannetta saadaan helpotettua. On kohtuutonta, että osa lukiolaisista joutuu vieläkin kärvistelemään etäopetuksessa, vaikka sen haittojen ollaan todettu olevan paljon suuremmat kuin hyötyjen“, kommentoi Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Emilia Uljas.

THL:n mukaan kouluissa ei ole havaittu merkittäviä tartuntaketjuja, samoin HUS:n infektioylilääkärin mukaan etäopetus ei ole vähentänyt nuorten koronatartuntoja. Tämä osoittaa, että kouluissa on pystytty pitämään huolta riittävistä turvajärjestelyistä, kuten turvaväleistä ja käsihygieniasta. Sen sijaan ongelmat jaksamisessa ja oppimisessa ovat tuoreen selvityksen mukaan kasvaneet räjähdysmäisesti: 72 prosenttia lukiolaisista kokee etäopinnot kuormittaviksi ja 67 prosenttia kokee, etteivät opinnot ole edenneet hyvin.

“Olen erittäin huolissani tästä ikäluokasta sekä ongelmista jaksamisen ja oppimisen suhteen. Jo viime keväänä näimme alustavasti heikentyneitä tuloksia ja nyt tilanne on vain pahentunut. Näiden ongelmien vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen ovat arvaamattomat. Kuinka kauan uskallamme antaa tilanteen heikentyä?” lisää Uljas.

Lukiolaisten Liitto huomauttaa, että tautitilanteen edelleen jyllätessä täysimääräinen lähiopetus ei ole ainut vaihtoehto, vaan on mahdollista järjestää lähi- ja etäopetusta porrastetusti. Tärkeintä on, että opiskelijat pääsevät pikimmiten takaisin oppilaitoksiin.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Emilia Uljas, 050 377 9700, emilia.uljas@lukio.fi