Netta Huuskonen Lukiolaisten viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijaksi
Netta Huuskonen, 24, on valittu Suomen Lukiolaisten Liiton viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijaksi syksyksi 2020. Huuskonen opiskelee viestinnän maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa. Hänen sivuaineensa ovat painottuneet markkinointiin, henkilöstöjohtamiseen ja psykologiaan. Lisäksi hän on suorittanut opiskelijavaihdon Belgian Gentissä Artevelde University Collegessa, jossa hänen opiskelujensa pääpaino oli kansainvälisessä ja visuaalisessa viestinnässä sekä brändinhallinnassa.
Huuskonen on ollut aiemmin mukana projekteissa, joissa hän on päässyt kehittämään niin organisaatioiden sisäistä ja ulkoista viestintää kuin brändäystä ja markkinointia. Hän on myös toiminut aktiivisesti yliopiston opiskelija-ainejärjestössä ja sitä ennen lukion opiskelijakunnan hallituksessa.
”Tuskin maltan odottaa, että harjoitteluni Suomen Lukiolaisten Liitossa alkaa! On mahtavaa päästä työskentelemään viestintään ja markkinointiin liittyvien tehtävien parissa osana liiton upeaa työporukkaa. Luotan tuovani viestintään ja markkinointiin pirteää otetta ja oppivani harjoittelun aikana paljon myös itsestäni viestijänä”, Huuskonen iloitsee.
Huuskonen työskentelee harjoitteluaikanaan tiiviisti viestinnän, markkinoinnin ja jäsenhankinnan parissa. Näistä teemoista vastaava Lukiolaisten varapuheenjohtaja Juho Leskelä on ilahtunut Huuskosen liittymisestä samaan tiimiin.
”Fressiä saada Netta harkkariksi Lukiolaisille! Hänestä huokuva itsevarmuus, innokkuus ja viestinnällinen osaaminen teki vaikutuksen välittömästi ja uskon Netan sopivan tiimimme täydellisesti”, hehkuttaa Leskelä.
Huuskosen harjoittelu alkaa 31.8. ja kestää marraskuun loppuun saakka.
Lisätietoja:
pääsihteeri Heikki Luoto, p. 050 368 8894, heikki.luoto@lukio.fi
Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Vuonna 1985 perustettu Lukiolaiset on 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.