Lukiolaisten järjestösuunnittelijaksi Matti Mannonen

Järjestön tiedotteet Uutiset

Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) järjestösuunnittelijaksi on valittu Matti Mannonen, 24. Mannonen siirtyy tehtävään Raide ry:n nuoriso-ohjaajan tehtävästä. Mannosella muun muassa partion ja opiskelijajärjestötoiminnan kautta laaja kokemus tapahtumatuotannosta, vapaaehtoistyöstä ja järjestötoiminnasta. Lukiolaisten toiminta on Mannoselle ennestään tuttua, sillä hän toimi muutama vuosi sitten liiton siviilipalvelusmiehenä ja opiskelijatoiminnan suunnittelijan sijaisena.

“Parin viime vuoden ajan liitto on ottanut isoja kehitysaskelia jokaisella osa-alueella. On mahtavaa jatkaa nousukiitoa antamalla panos timanttisiin tapahtumiin sekä tukemalla monipuolisesti liiton piirijärjestöjä. Odotan kuukauden viimeistä maanantaita jo innolla”, toteaa Matti Mannonen.

“Matilla on vahva osaaminen niin tapahtumatuotannosta kuin vapaaehtoisten innostamisestakin. Hänellä on laaja kokemus sekä innokkuutta ja kehittämisotetta, jotka tuovat taatusti arvokkaan lisän järjestösektorin tiimiin”, iloitsee SLL:n varapuheenjohtaja Mikael Lehtonen.

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Vuonna 1985 perustettu SLL on 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.

Mannonen aloittaa työt Lukiolaisten toimistolla 26.2.2018.

Lisätietoja:
Pääsihteeri Saara Hyrkkö, 040 719 7604, saara.hyrkko@lukio.fi