Lukiolaiset: Ylioppilaskokeisiin valmistautuvia opiskelijoita ei pidä jättää yksin lukulomallakaan

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Helmikuun alussa abiturienttien opiskelun arki muuttuu radikaalisti itsenäisempään suuntaan, kun kurssit päättyvät ja lukuloma kevään ylioppilaskirjoituksia varten alkaa. Tänä keväänä järjestetään historialliset ylioppilaskirjoitukset, kun ensimmäistä kertaa kaikki kokeet suoritetaan tietokoneella. Viimeisenä sähköistyy matematiikan koe (26.3.).

“Sähköinen matematiikan koe on huolettanut monia lukiolaisia. Moni kokee epävarmuutta uusien työkalujen käyttämisessä. Osa pelkää, että koeaika ei riitä, kun kaavaeditorin käyttäminen on kynällä kirjoittamista hitaampaa”, Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen toteaa.

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) on edellyttänyt kaikille lukiolaisille yhdenvertaisia mahdollisuuksia valmistautua sähköiseen matematiikan kokeeseen. Valmiudet kehittyvät vain harjoittelemalla. Siirtymävaiheessa kuitenkin paikallisesti vaihtelevat resurssit ja opettajien osaaminen tai jopa asenne on voinut vaikuttaa uuden opiskelutavan omaksumiseen.

“Tässä uudessa tilanteessa on erittäin tärkeää, että ylioppilaskokeisiin valmistautuvan opiskelijan on mahdollista saada tukea ja neuvoja opettajiltaan. Ketään ei pidä jättää yksin stressaamaan ylioppilaskokeita. Opiskelijoita pitää kannustaa ottamaan tarvittaessa yhteyttä opettajiinsa, eikä tukea kaipaavaa saa käännyttää takaisin kotiinsa lukemaan”, Pajunen painottaa.

 

Lisätietoja: puheenjohtaja Roosa Pajunen, roosa.pajunen@lukio.fi, 0400 916 466

Ylioppilastutkintolautakunnan videot: Kolme tapaa onnistua digitaalisessa matematiikan kokeessa