Lukioiden seiniä nuolemalla ei saa koko kuvaa koulutuksen laadusta

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Helsingin Sanomien Nyt-liite uutisoi tänään 4.9. Suuri suomalainen lukiovertailu -projektista, jonka tavoitteena on nuolla jokaisen Suomen lukion seinää ja näin asettaa lukiot järjestykseen. Uudenlainen lähestymistapa täydentää lukiovertailujen kenttää, jossa perinteisesti keskiössä ovat olleet ylioppilaskirjoitusten arvosanat.

”Tuoreimmat lukiovertailut ovat näyttäneet suomalaisten lukioiden olevan varsin tasalaatuisia. Kun verrataan opiskelijoiden lähtötasoon nähdään, että erot lukioiden välillä ovat Suomessa varsin pieniä. Jäämmekin odottamaan tekevätkö testaajien makunystyrät saman havainnon, vai löytyykö tällä metodilla lukioiden välille radikaalimpaa eroa”, Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Tatu Koivisto toteaa.

Lukiolaisten Liitto haluaa kuitenkin muistuttaa, että yksikään ranking ei sellaisenaan kerro koko totuutta. Lukio-opiskelun laadusta kertoo saavutettujen arvosanojen ja oppilaitoksen seinien nuolemiskokemuksen lisäksi esimerkiksi kurssitarjottimien kattavuus, opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan välinen vuorovaikutus sekä tarjotut tukipalvelut.

”Vaikka arvostammekin Suuren suomalaisen lukiovertailun mittavaa kenttätyötä, emme toivo että lukiokoulutuksen niukkoja resursseja suunnataan seinien rappaamiseen. Arvioitsijoiden mukaan se parantaa nuolemiskokemusta, mutta koemme siitäkin huolimatta, että jatkossa on yhä tärkeämpää panostaa monipuolisten ja laadukkaiden koulutussisältöjen turvaamiseen sekä pedagogiikan nykyaikaan päivittämiseen”, Koivisto summaa.

 

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Tatu Koivisto
tatu.koivisto@lukio.fi
050 431 4995