Suomen Lukiolaissäätiö, Suomen Lukiolaisten Liitto ja Nyyti ry myönsivät 1 000 euron arvoisen lukiolaisstipendin tänä vuonna Otaniemen lukiolle ja sen…
Sairastapauksen vuoksi Liiton jäsenpalvelupuhelin on kiinni torstaina 13.11. Voit normaaliin tapaan jättää meille sähköpostia osoitteeseen: toimisto@lukio.fi. Palaamme viestien ääreen mahdollisimman…
Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokous vaatii, että lukioissa siirrytään myöhempään aikatauluun. Väsymys on jo pitkään rasittanut lukiolaisten jaksamista niin…
160 lukiolaista ympäri Suomen osallistuu Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokoukseen tulevana viikonloppuna päättämään liiton linjoista sekä valitsemaan uuden luottamusjohdon.
Suomen Lukiolaissäätiö myöntää vuonna 2025 yhteensä 1 000 euroa erityistä yhteiskunnallista aktiivisuutta osoittaneelle ja yhteisön hyvinvointia, mielenterveyttä ja…
Liikkuminen on vähentynyt merkittävästi nuorten arjessa. Koulupäivät kuluvat istuen ruutujen ääressä, kun lukion oppimateriaalit ovat pitkälti sähköisiä. Monen…
Lukiolaisten Liiton toimisto siirtyy vähitellen lataamaan akkuja ja kesäloman viettoon. Haluamme kiittää kaikkia lukiolaisia ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta keväästä! Myös…
Liiton jäsenpalvelu on talvilomalla 19.–26.3.2025. Tänä aikana torstain jäsenpalvelupuhelin ja tiistain chat ovat kiinni. Voit loman aikana jättää meille normaalisti…
Liiton jäsenpalvelupuhelimen uusi aukioloaika on torstaisin klo 12–15. Tavoitat meidät edelleen numerosta 09 5842 1500 kyseisenä ajankohtana. Voit myös jättää…
Lukiolaisten Liiton jäsenpalvelu palvelee sähköpostitse loppuvuoden aikana torstaihin 12.12.2024 saakka. Jäsenpalvelupuhelin ja -chat ovat kiinni 28.11.2024–9.1.2025 välisen ajan. Jäsenpalvelumme…