Suomen Lukiolaisten Liiton järjestöasiantuntijan sijaiseksi on valittu Adam Zeidan. Zeidan opiskelee sähkötekniikkaa Tampereen yliopistossa ja on kartuttanut järjestökokemusta erityisesti ylioppilaskuntatoiminnassa. Zeidan on muun muassa toiminut Tampereen ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä vastuualueenaan opiskelijajärjestöt.
“Tuntuu mahtavalta päästä tekemään työkseen asioita, jotka on kokenut intohimoksi vuosien ajan. Lukiolaiset vaikuttaa huipulta porukalta”, Zeidan iloitsee.
Järjestöasiantuntija Zeidan ryhtyy työssään tukemaan paikallisia piiri- ja jäsenjärjestöjä sekä tuottamaan aktiivi- ja koulutustapahtumia. Zeidanin vastuulle kuuluu myös liittokokouksen tapahtumatuotanto.
“Adamin talous- ja hallinto-osaaminen sekä valloittava persoona vakuuttivat minut heti”, Suomen Lukiolaisten Liiton varapuheenjohtaja Emmiina Kuisma sanoo.
Zeidan perehtyy töihin kesäkuun aikana ja aloittaa täysipäiväisesti järjestöasiantuntijana 4.7.2022.
Lisätietoja:
Pääsihteeri Matti Mannonen, p. 0408286258, matti.mannonen@lukio.fi
Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Vuonna 1985 perustettu Lukiolaiset on 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.