Lukiolaiset: Opintotukea kehitetään, mutta ilman kunnianhimoa
Luonnos uudeksi opintoetuuslaiksi julkaistiin 11.5.2026. Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman mukaan uudistuksen tavoitteena on mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu, turvata opiskeluaikainen toimeentulo, vahvistaa opintotuen kannustinelementtejä sekä tukea opintojen läpäisyä tavoiteajassa. Esityksen on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2027. Opintotuen kokonaisuudistusta on valmisteltu vuodesta 2023 lähtien kahden eri ministerin johdolla.
Kunnianhimon taso jää kuitenkin kauas kokonaisuudistuksen odotuksista: rahaa ei tule yhtään lisää, vaikka sitä kipeästi kaivattaisiin ja suurin osa asioista jää ennalleen. Esimerkiksi toisen asteen opiskelijoiden opintotuki on jatkossakin hyvin monimutkainen kokonaisuus ja huoltajien tulot vaikuttavat tuen määrään.
“Noin viidesosa lukiolaisista saa tällä hetkellä opintotukea, mutta tarvitsijoiden määrä olisi varmasti suurempi. Opintotukijärjestelmä on turhan monimutkainen himmeli eikä opintoraha oikeasti riitä elämiseen. Isompi remontti olisi ollut tarpeen”, toteaa Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Pietari Meriläinen.
Lukiolaisten Liitto on kuitenkin tyytyväinen niihin pieniin muutoksiin, joita opintotukeen päätettiin tehdä: huoltajien tulorajoja korotetaan jatkossa palkkakertoimen mukaisesti, huoltajan luona asuvalle alaikäiselle ei myönnetä enää opintolainaa ja yli sadan kilometrin päähän muuttamaan joutuva oppivelvollinen saa muita opiskelijoita hieman korkeampaa tukea asumiseensa sekä lisäksi tukea viikonloppumatkoihinsa kotipaikkakunnalle.
“Huoltajien tulorajat ovat laahanneet palkkakehityksen perässä jo 20 vuotta, joten nyt on korkea aika muutokselle. Nuorten velkaantumisen ehkäisemiseksi on myös loistouutinen, ettei vanhempansa katon alla asuva nuori joudu velkaantumaan ruokaostosten tähden”, iloitsee Meriläinen.
Parannuksien ohella tukijärjestelmään esitetään myös leikkauksia. Jatkossa oppivelvollisuuden jälkeisiin toisen asteen opintoihin tulee rajoitettu määrä tukikuukausia, jolloin esimerkiksi lukiosta valmistunut voi edelleen suorittaa vähintään yhden ammatillisen tutkinnon opintotuen avulla. Tähän saakka määrää ei ole rajoitettu. Oppivelvollisuusopinnoissa tukea voi saada niin kauan, kuin opinnot etenevät.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Pietari Meriläinen, 050 377 9700, pietari.merilainen@lukio.fi