Lukiolaisten liittokokous: Lukioon vasta kun silmäni mä auki saan – eroon aikaisista aamuista!

Lausunnot & kannanotot Vaikuttaminen Yleinen

Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokous vaatii, että lukioissa siirrytään myöhempään aikatauluun. Väsymys on jo pitkään rasittanut lukiolaisten jaksamista niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Oppimisen ja hyvinvoinnin keskeinen edellytys on yksinkertainen: riittävä uni ja lepo.

Kouluterveyskysely 2025 kertoo karua kieltä nuorten jaksamisesta. Sen mukaan 39 prosenttia lukiolaisista on väsynyt tai uupunut päivittäin, ja 45 prosenttia nukkuu arkisin alle kahdeksan tuntia. Tämä ei useinkaan ole nuoren oma valinta, sillä tutkimusten mukaan unirytmi viivästyy nuoruudessa biologisista syistä: moni nuori ei yksinkertaisesti pysty nukahtamaan aikaisin. Nuori ei myöskään voi vaikuttaa esimerkiksi myöhäisten urheiluharrastusten ajankohtiin. Koulupäivä alkaa silti monella aivan liian aikaisin.

”Lukion ei kuulu alkaa kukonlaulun aikaan. Aikaisemmin nukahtaminen on helpommin sanottu kuin tehty: monella lukiolaisella jo koulumatka vie kauan. Ei ole reilua odottaa nuorilta keskittymistä, jos edes ihan perusasiat eivät tue heidän hyvinvointiaan”, päräyttää Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Veikka Ormio.

Kunnat ja muut koulutuksen järjestäjät saavat itse päättää koulujen alkamisajasta. Monissa kunnissa on rohjettu siirtää koulupäivä alkamaan myöhemmin, ja tulokset ovat lupaavia: nuoret ovat virkeämpiä ja he pystyvät keskittymään paremmin itse oppimiseen. Nyt on koko maan vuoro seurata perässä. Kokonaisuudessa tulee huomioida esimerkiksi koulukyydit ja nuorten harrastukset, joiden aikatauluja täytyy mukauttaa uudistuvaan arkirytmiin.

Lukion rakenteiden tulee tukea jokaisen onnistumista. Koulupäivää myöhäistettäessä on luontevaa tarkastella myös välitunteja, joiden ei tule olla vain pikajuoksua luokasta toiseen. Liittokokous muistuttaa, että myös opiskelupäivän sisälle tarvitaan riittäviä taukoja: aikaa hengähtää, vaihtaa pari sanaa kavereiden kanssa ja ladata akkuja. Lukio ei saa olla paikka, joka uuvuttaa nuoren.

”Lepo ei ole luksusta, vaan peruselementti laadukkaalle oppimiselle. Meidän pitää uskaltaa uudistaa arkea, jotta jokaisella nuorella on mahdollisuudet onnistua – silmät auki, ei puoliunessa”, kiteyttää Lukiolaisten Liiton vuoden 2026 vastavalittu puheenjohtaja Pietari Meriläinen.

Lisätietoja:

Veikka Ormio, puheenjohtaja 2025
050 377 9700, veikka.ormio@lukio.fi

Pietari Meriläinen, puheenjohtaja 2026
pietari.merilainen@lukio.fi