XXXI liittokokouksen julkilausuma: Kuka sanelee suunnan tulevaisuuden lukiolle?

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Lukion kehittäminen jäi nykyisessä hallitusohjelmassa lähes huomiotta, vaikka on selvää, että opiskelu, opetus ja oppiminen lukiossa ovat jo tällä hetkellä suurten ja vakavien muutosten keskellä. Peräti vuoden päästä syksyllä 2016 kirjoitetaan ensimmäiset sähköiset ylioppilaskirjoitukset, mutta siltikään digitalisaatio ei ole vielä vakiintunut osaksi lukioiden arkipäivää. Tähän onkin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Oppimiseen valjastettu digitalisaatio on tulevaisuuden lukiolle ja opiskelijalle suuri voimavara erityisesti uudenlaisten oppimisympäristöjen ja interaktiivisemman opetuksen muodossa. Uuden työkalun järkevä ja johdonmukainen käyttöönotto vaatii kuitenkin perusteellista työtä, jossa Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) vaatii saada äänensä kuuluviin lukiolaisuuden asiantuntijana.

“Suomalainen lukiokoulutus on laadukasta sekä kustannustehokasta. Ainutlaatuinen lukiomme uhkaa kuitenkin jäädä ajan rattaisiin muun maailman muuttuessa. Meidän täytyy uudistaa lukiokoulutusta perustavanlaatuisesti vastaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden yleissivistystä sekä tarpeita”, toteaa liiton väistyvä puheenjohtaja Tatu Koivisto.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on tuonut esille lukion pitkäjänteistä kehittämistä pohtivan työryhmän perustamisen. Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokous haluaa tarjota asiantuntemuksensa sekä työpanoksensa tähän projektiin. “Lainsäädäntöprosessiin vaikuttamisessa on katsottava lukioiden arkea eli mitä opiskelijat oikeasti tarvitsevat. Lukiolaisina olemme se raikas voima, joka uskaltaa visioida ja toimia unelmiemme pohjalta”, lupaa Elli Luukkainen, liiton puheenjohtaja vuonna 2016.

Meidän on muistettava mikä on lukiokoulutuksen tarkoitus: antaa opiskelijalle mahdollisuus menestyä kriittisen ajattelun ja sivistävän koulutuksen ansiosta. Valkolakki opiskelijan kruununa sekä osaamisen merkkinä uhkaa kadota lukiomme kamppaillessa suurten haasteiden äärellä. Meidän täytyy pitää lukiojärjestelmämme mukana yhteiskunnan kehityksessä koulun sisältä kumpuavan voiman avulla.