Ville Koivisto Lukiolaisten hallinto- ja toimistosihteeriksi

Järjestön tiedotteet Uutiset

Lukiolaisten Liiton uudeksi hallinto- ja toimistosihteeriksi on valittu siviilipalvelushenkilö Ville Koivisto. Koivisto on aiemmin toiminut Pohjanmaan Lukiolaisten puheenjohtajana sekä hallintovastaavana. Hän on muuttanut kotikaupungistaan Seinäjoelta Helsinkiin suorittamaan siviilipalveluksensa. 

”On hienoa päästä taas työskentelemään lukiolaisten hyväksi, sillä tämä on aivan mahtava järjestö. On ollut mielenkiintoista aloittaa uusi työ epidemian jyllätessä, sillä kaikki työskentely on tapahtunut nyt etänä ensimmäisestä päivästä lähtien. Tästä huolimatta työt ovat lähteneet hyvin käyntiin ja olen päässyt helposti mukaan tähän työyhteisöön”, Koivisto kertoo.

”On ihanaa saada tiimiimme uusi iloinen vahvistus! Haimme toimeen tarttuvaa ja aikaansaavaa tyyppiä, johon olisi helppo luottaa, ja Ville on juuri sellainen”, Lukiolaisten varapuheenjohtaja Juho Leskelä hehkuttaa.

Koivisto aloitti työnsä hallinto- ja toimistosihteerinä 30.3.2020.

Lisätietoja:
Pääsihteeri Heikki Luoto
050 368 8894
heikki.luoto@lukio.fi