Toni Ahva jatkaa Lukiolaisten koulutuspoliittisena asiantuntijana

Järjestön tiedotteet Uutiset

Suomen Lukiolaisten Liiton koulutuspoliittiseksi asiantuntijaksi on valittu Toni Ahva, 26. Ahva on aiemmin toiminut Lukiolaisten liiton koulutuspoliittisen asiantuntijan sijaisena viime vuoden elokuusta toukokuuhun 2020, jonka jälkeen hän on vastannut Lukiolaisten työelämähankkeesta projektipäällikkönä. Lisäksi Ahva on toiminut opetus- ja kulttuuriministeriössä eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministerin erityisavustajana ja vastannut muun muassa koulutus-, nuoriso- ja liikuntapolitiikasta sekä viestinnästä. Koulutukseltaan Ahva on valtiotieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta.

“Upeaa jatkaa vaikuttamistyötä! Parhaillaan koulutuspolitiikassa tapahtuu paljon, joten on valtavan kiinnostavaa työskennellä lukiolaisten edunvalvonnan parissa”, Ahva iloitsee.

Ahva vastaa työssään lukiolaisten valtakunnallisesta edunvalvonnasta ja sen kehittämisestä erityisesti koulutuspolitiikan ja nuorisopolitiikan saralla. Hänen vastuullaan ovat lukiokoulutuksen rahoitukseen, saavutettavuuteen ja laatuun, ylioppilastutkintoon sekä opiskelijavalintoihin liittyvät teemat.

“Toni on ollut pidetty ja osaava työntekijä ja on ilo, että saamme pitää hänet Töölönkadulla. Erityisesti Toni on vakuuttanut kyvyillään kuunnella lukiolaisten näkemyksiä ja viedä niitä eteenpäin” sanoo Suomen Lukiolaisten Liiton pääsihteeri Heikki Luoto.

Ahva on toiminut projektipäällikkönä Lukiolaisten työelämähankkeessa, jonka tavoitteena on edistää lukiokoulutuksen työelämä- ja yrittäjyysyhteistyötä. Ahva jatkaa osa-aikaisesti tehtävässä marraskuun loppuun asti. Lukiolaisten Liitto käynnistää rekrytoinnin projektipäällikön tehtävään tällä viikolla.

Lisätietoja:
pääsihteeri Heikki Luoto, p. 050 368 8894, heikki.luoto@lukio.fi

Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Vuonna 1985 perustettu Lukiolaiset on 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.