Tiia Penttinen Lukiolaisten markkinointisuunnittelijaksi ja Iiro Kokkonen mediamyyjäksi

Järjestön tiedotteet Uutiset

Suomen Lukiolaisten Liiton markkinointisuunnitelijaksi on valittu Tiia Penttinen. Penttinen on kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Aiemmin hän on työskennellyt moninaisissa markkinoinnin tehtävissä, joissa on muun muassa kehitetty markkinoinnin näkyvyyttä ja sen kohdistumista sekä vahvistettu brändikuvaa. Penttisen vankka osaaminen markkinoinnista sekä selkeät saavutukset vakuuttivat.

“Tosi mahtavaa päästä mukaan Lukiolaisten tiimiin! Odotan innolla työskentelemistä koko yhteisön kanssa ja sitä, että päästään yhdessä tekemään oikeasti merkityksellistä ja vaikuttavaa markkinointia tärkeääkin tärkeämmälle kohderyhmälle”, Penttinen iloitsee.

Penttinen tulee tekemään tiiviisti töitä hetki sitten Lukiolaisilla aloittaneen mediamyyjän Iiro Kokkosen kanssa.

Kokkonen on gradua vaille valmis liikuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta, ja hän on tehnyt sivuopintoinaan laajasti eri markkinoinnin opintokokonaisuuksia. Kokkoselta löytyy vaikuttavaa myyntikokemusta esimerkiksi Telian asiakaspalvelusta ja hänellä on myös omaa yrittäjyystaustaa. Kokkosen vankka osaaminen myynnin saralla ja kokemus erilaisista myynnin ja markkinoinnin tehtävistä erottuivat edukseen.

“Mahtavaa aloittaa Lukiolaisilla työskentely! Olen aina ollut kiinnostunut työskentelemisestä nuorten asialla ja nyt pääsen toteuttamaan tätä unelmaani”, Kokkonen hehkuttaa.

Penttinen ja Kokkonen tulevat työskentelemään osana palvelusektoria, jota luotsaa varapuheenjohtaja Hugo Paananen.

“Hienoa saada kaksi huippuosaajaa tiimiimme! Tiedän työni olevan helppoa, kun viereltäni löytyy tällaista osaamista niin myynnin kuin markkinoinnin saralta”, Paananen riemuitsee.

Kokkonen työskentelee Lukiolaisilla osa-aikaisesti 50% työajalla. Penttinen aloittaa kokoaikaisena työntekijänä 16.3.

Lisätietoja:
pääsihteeri Heikki Luoto, p. 050 368 8894, heikki.luoto@lukio.fi

Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Vuonna 1985 perustettu Lukiolaisten Liitto on 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.