Lukiolaiset: Nuorten rokotekattavuus nousuun lukioiden pop-up-rokotepisteillä

Lausunnot & kannanotot Vaikuttaminen

Lukioissa alkaa ensi viikolla uusi lukuvuosi. Lukiolaisilla on takanaan lähes puolitoista vuotta etäopetusta, mikä on johtanut esimerkiksi oppimisvajeeseen sekä mielenterveyden ja jaksamisen haasteisiin. Lukiolaisten Liitto vaatii, että lukioiden lähiopetuksen turvaamiseksi lukioissa tulisi järjestää pop-up-koronarokotepisteitä.

“Pop-up-rokotepisteet ovat loistava tapa nostaa nuorten rokotekattavuutta, sillä oppilaitoksissa rokotteen ottamisen kynnys on matala. Näin saadaan hillittyä epidemiatilannetta ja nuoret ottamaan rokote“, linjaa Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Emilia Uljas.

Rokotuksia tulisi tarjota lukioissa matalalla kynnyksellä ilman ajanvarausta. Lukiolaisten Liitto näkee, että rokotteen ottamisen tulisi olla hyväksyttävä syy olla poissa oppitunnilta. Isolla osalla lukiolaisista ei vielä ole rokotetta, sillä nuoret jätettiin rokotejärjestyksen viimeisiksi.

“On tärkeää, että myös nuorten rokotekattavuus saadaan mahdollisimman suureksi ja päästään lopulta normaaliin elämään. Laumasuojan syntyessä myös riskiryhmäläisten sekä heidän, jotkä eivät voi ottaa rokotetta terveyssyistä, on mahdollisuus liikkua vapaammin”, Uljas toteaa.

Lukiolaisten Liitto muistuttaa, että nuoret ovat kärsineet jo hyvin paljon pandemiasta. Syyllistämisen sijaan nuoret tarvitsevat tukea ja kannustamista.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Emilia Uljas, 050 377 9700, emilia.uljas@lukio.fi