Lukiolaisten projektikoordinaattoriksi Julius Uusinarkaus

Järjestön tiedotteet Uutiset

 

Suomen Lukiolaisten Liiton projektikoordinaattoriksi on valittu Julius Uusinarkaus, 23. Uusinarkaus on tietojenkäsittelytiedettä opiskeleva filosofian ylioppilas, joka on aiemmin toiminut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä vastaten HYY150-vuoden tapahtumista. Lisäksi Uusinarkaus on toiminut aiemmin Lukiolaisten tapahtumasihteerinä sekä oman ryhmänsä vaalipäällikkönä HYY:n edustajistovaaleissa.

“Mahtavaa päästä tekemään työtä sen eteen, että opiskelijan ääni kantaa mahdollisimman pitkälle niin vaaleissa kuin laajemmin yhteiskunnassa”, iloitsee Uusinarkaus.

Projektikoordinaattori tuottaa toukokuussa järjestettävän lukiolaisten huipputapaamisen ja koordinoi liiton vaalikampanjaa. Uusinarkauksen monipuolinen kokemus erikokoisten tapahtumien tekemisestä ja näkemys kampanjoiden koordinoinnista vakuuttivat tehtävää hakeneiden joukosta.

“Julius on vakuuttava tekijä – niin vaalikampanjamme kuin lukiolaisten huipputapaaminen ovat hyvissä käsissä. Tiimimme uusimpana vahvistuksena Julius tuo toivottua osaamista, kokemusta ja intoa projekteihimme!” kehuu Lukiolaisten puheenjohtaja Roosa Pajunen.

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Vuonna 1985 perustettu SLL on 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.

Uusinarkaus aloittaa työnsä Lukiolaisten toimistolla 18.1.

Lisätiedot:
pääsihteeri Saara Hyrkkö, p. 040 719 7604