Lukiolaisten aktiivista osallistumista palkittiin Studia-messuilla

Järjestön tiedotteet Uutiset

Studia-messuilla jaettiin stipendejä aktiivisille ja ansioituneille lukiolaisille, jotka ovat tehneet huomattavaa työtä koulunsa toiminnan edistämiseksi. Messukeskuksen lahjoittamasta 4000 euron summasta jaettiin neljä stipendiä, jotka myönnettiin Jyväskylän Lyseon lukion Let’s Get Global -projektin kahdeksanhenkiselle ydinryhmälle, Helsingin normaalilyseon lukion opiskelijakunnan hallitukselle, Sysmän lukion opiskelijakunnan hallitukselle sekä Luostarivuoren Lyseon opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Kasper Vienanlinnalle. Lukiolaisten jatkokoulutustapahtuma Studia järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 3.–4.12.2019.

Lukiolaisille jaettavien stipendien tarkoituksena on kannustaa ja palkita ansioituneita lukiolaisia, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä koulussaan. Suomen Messusäätiö lahjoitti yhteensä 4000 euroa lukiolaisstipendeihin, joita jaettiin neljä kappaletta. Stipendinsaajista on päättänyt Suomen Lukiolaisten Liiton ja Messukeskuksen edustajista koostuva raati.

Suurin stipendi, 1600 euroa, myönnettiin Jyväskylän Lyseon lukiossa toimivan Let’s Get Global -projektin kahdeksanhenkiselle ryhmälle, joka on ollut aktiivisesti mukana YK:n Agenda 2030-tavoitteita ja kestävää kehitystä edistävässä hankkeessa koko lukioaikansa. Ryhmä on määrätietoisella toiminnallaan nostanut koulun ryhmähenkeä sekä edistänyt tietoisuutta yhteiskunnallisista asioista ja kestävän kehityksen tavoitteita kouluarjessa. Ryhmä on muun muassa järjestänyt erilaisia teemapäiviä- ja viikkoja, edistänyt muovinkierrätyksen toteutumista, kerännyt varoja sekä vaikuttanut aktiivisesti median kautta.

Helsingin normaalilyseon lukion ja Sysmän lukion opiskelijakunnan hallitukset saivat molemmat 1000 euron stipendin.

Helsingin normaalilyseon hallitus on toiminnallaan lisännyt merkittävästi opiskelijoiden osuutta koulun päätöksenteossa sekä tehnyt opiskelijakunnan hallituksesta läpinäkyvämmän ja helpommin tavoitettavamman sekä luonut siitä paikan, jossa jokainen voi ilmaista ideoita ja vaikuttaa asioihin iästä tai asemasta riippumatta. Hallitus on myös ajanut opiskelijoiden etua ja keskinäistä tasa-arvoa esimerkiksi kehittämällä opiskelijoiden taloudelliseen tukemiseen tähtäävää lukiokirjamyyntiä.

Sysmän lukion opiskelijakunnan hallitus on koulun pienestä koosta huolimatta ansioitunut aktiivisessa osallistumisessaan lukionsa sisäiseen kehitystyöhön ja toiminnassaan sen opiskelijamäärien nostamiseksi sekä osallisuudestaan Suomen Lukiolaisten Liiton toiminnassa. Lisäksi hallituksen jäsenet ovat olleet aktiivisesti osana sekä kunnallista että valtakunnallista vaikuttamistoimintaa.

Henkilökohtaisella 400 euron stipendillä palkittiin opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Kasper Vienanlinna Luostarivuoren Lyseon lukiosta. Vienanlinna on osallistunut aktiivisesti lukionsa kehittämiseen sekä opiskelijoiden viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden edistämiseen, minkä lisäksi hän pitänyt yllä yhteistyötä muiden opiskelijakuntien hallitusten kanssa.

Stipendiaattien julkistaminen ja stipendien jako suoritettiin osana Helsingin Messukeskuksessa 3–4. 12.2019 järjestettävää Studia-tapahtumaa. Lukiolaisten jatkokoulutustapahtuma on Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma, joka tarjoaa tietoa ja apua opiskeluun, koulupaikan- ja ammatinvalintaan sekä kansainvälisiin opintoihin.

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com.
Kuvia palkinnonsaajista (Sysmän lukion ja Helsingin normaalilyseon opiskelijakuntien hallitusten edustajat) saatavilla Messukeskuksen kuvapankista http://mediabank.messukeskus.com.

 

Kuvassa Helsingin normaalilyseon ja Sysmän lukion opiskelijakunnan hallitusten edustajat.
Kuva: Messukeskus