Hae stipendiä ansioituneelle lukiolaiselle – hakuaikaa 1.11. asti!

Uutiset

Suomen Lukiolaisten Liitto ja Messukeskus myöntävät jälleen stipendejä ansioituneelle lukiolaiselle, tuoreelle ylioppilaalle, lukiolaisyhteisölle tai opiskelijakunnalle. Tänä vuonna kolmattatoista kertaa jaettava 4000 euron arvoinen stipendi voidaan antaa kokonaan yhdelle henkilölle tai jakaa useampien kesken.

Hakuaika on 8.10.–1.11.2020. Stipendin saaja(t) julkistetaan Studia verkossa -messuilla ke 25.11.2020.

Kuka tahansa lukiolainen voi hakea stipendiä: lukiolainen, tuore ylioppilas, lukiolaisyhteisö tai opiskelijakunta, joka on ansioitunut esimerkiksi kouludemokratian ja yhteisöllisyyden tai kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämisessä, kehittänyt lukion arkea tai ollut tärkeässä roolissa opiskelijoiden yhteisissä projekteissa. Palkintoraha voidaan myöntää myös opiskelijalle, joka on jollain muulla tavalla osoittanut sinnikkyyttä ja halua osallistua lukioyhteisöön.

Stipendin saajaa voi ehdottaa esimerkiksi opiskelijakunta, rehtori tai opettaja, mutta sitä voi ehdottaa myös itselleen. Stipendien saajat päättää hakemusten perusteella raati, jossa on Suomen Lukiolaisten Liiton ja Messukeskuksen edustajia. Palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

Hakemukset tulee lähettää su 1.11.2020 mennessä sähköpostitse osoitteeseen stipendi@lukio.fi. Hakemuksessa tulee olla hakijan yhteystiedot (nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja lukio) ja perustelut, miksi juuri hakija tai yhteisö tulisi valita stipendin saajaksi.

Lisätietoa stipendistä:

Hanna-Maria Jokinen
Markkinointisuunnittelija, Suomen Lukiolaisten Liitto
hanna-maria.jokinen@lukio.fi
040 502 1706

Lisätietoja Studia verkossa -tapahtumasta:

Antti Karjunen
Tiedottaja, Messukeskus
antti.karjunen@messukeskus.com
050 574 3444

Suomen kattavin oppilaitoksia, liittoja, järjestöjä, opiskelijapalveluita ja työmahdollisuuksia esittelevä opiskelu- ja uratapahtuma Studia järjestetään tänä vuonna verkossa 25.–26.11.2020. Messut on suunnattu jatko-opintojaan suunnitteleville lukioikäisille nuorille. Studia verkossa -messuille on ilmainen sisäänpääsy. Tapahtuman järjestävät Suomen Messut ja Suomen Lukiolaisten Liitto.