Lukiolaisten Liitto

Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma järjestö, arkielämän helpottaja ja tehokas edunvalvoja. Lukiolaisiin kuuluu noin 50 000 jäsentä. Me ollaankin siis Suomen suurin vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva opiskelijajärjestö, jossa lukiolaiset ovat lukiolaisten asialla. Lukiolaiset on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton toimija, joka on perustettu vuonna 1985.

Lukiolaisten tärkein tehtävä on olla lukiolaisten ääni yhteiskunnassa. Me edistetään, puolustetaan ja valvotaan lukiolaisten etuja sekä valtakunnallisesti että paikallisella tasolla. Teemme vaikuttavaa politiikkaa niin kabineteissa kuin kaikkein pienimmissä lukioissakin.

Edunvalvonnan lisäksi tarjoamme mainioita valtakunnallisia ja paikallisia jäsenetuja, järjestämme innostavia tapahtumia ja koulutuksia sekä kustannamme lukiolaisten omaa aikakauslehteä Improbaturia. Lukiolaiset tekee siis lukioelämästä vaikuttavampaa, hauskempaa ja edullisempaa!

Tässä työssä meitä auttavat paikalliset aktiiviset lukiolaiset ympäri maan sekä kaikkien lukioiden opiskelijakunnat.

Lukiolaisten toimintaa johtaa liittokokousten välillä lukiolaisista koostuva liittohallitus, joka valitaan aina marraskuussa järjestettävässä liittokokouksessa seuraavaksi vuodeksi. Lukiolaisten arkea Töölön toimistolla pyörittävät palkatut toimihenkilöt pääsihteerin johdolla sekä liittohallituksen puheenjohtajisto.

MITEN PÄÄSEN MUKAAN?

Miten-mukaan

Paikallista toimintaa Lukiolaisilla pyörittävät 12 piiri- ja jäsenjärjestöä eli jokaisen alueen lukiolaiset itse. Lukiolaisten toimintaan mukaan lähteminen kannattaa: omien taitojen ja tietojen kartoittamisen lisäksi saat unohtumattomia kokemuksia ja elinikäisiä ystävyyksiä. Voit olla mukana itsellesi parhaiten sopivalla tavalla: voit järjestää tapahtumia, tehdä vaikuttamistyötä tai koordinoida viestintää – mahdollisuuksia on rajattomasti! Voit tutustua oman piirisi toimintaan Piirit-sivulla. Lisää tietoa piiritoiminnasta löydät myös Piiritoiminnan oppaasta.

Lukiolaisilla on myös valtakunnallisia tapahtumia, joille voit tulla tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin ympäri Suomea ja haistelemaan tunnelmaa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan koska vain, vaikket olisi koskaan aiemmin ollut Lukiolaisten toiminnassa! Tulevat tapahtumat löydät Tapahtumat-sivulta.

Tervetuloa mukaan, odotamme jo sun tapaamista!

TULE MUKAAN

Parhaan hyödyn ja huvin lukioelämästä saat irti liittymällä Lukiolaisten jäseneksi: rahanarvoiset edut taskussasi, valtavasti mahdollisuuksia harrastaa ja lukiolaisten ääni vahvana päätöksenteossa!

YHTEISTYÖKUMPPANIT