Lukiolaiset: Ylioppilastutkinnon välipäivien poistaminen lisää opiskelijoiden stressiä

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) on päättänyt tiivistää ylioppilastutkinnon aikataulua siten, että syksyllä 2018 ja keväällä 2019 kokeita järjestetään peräkkäisinä päivinä. Tähän asti koepäivien välissä on ollut yksi välipäivä. Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) on huolissaan siitä, millaisen viestin tutkinnon aikataulun tiivistäminen lähettää lukiolaisille.

“Enemmän, nopeammin, tehokkaammin – tällaista ajattelua ei kaivata lisää jo valmiiksi kiireiseen ja stressaavaan lukio-opiskeluun. Pikemminkin suunnan pitäisi olla päinvastainen: meidän tulisi miettiä, miten ylioppilaskokeet ja sen käytännöt antaisivat opiskelijoille mahdollisuuden näyttää osaamisensa siten, ettei tutkintoon osallistuminen olisi niin kuormittava pänttäyspiikki”, SLL:n puheenjohtaja Pietu Heiskanen kommentoi.

SLL on kartoittanut jäsenistöltään välipäivien merkitystä useilla kyselyillä. Viesti on selvä: välipäivät koetaan kaikkein tärkeimmäksi keinoksi keventää ylioppilaskokeisiin liittyvää stressiä. YTL on viestinyt, että aikataulua on tiivistetty siten, että mahdolliset peräkkäiset koepäivät koskevat vain harvoja kokelaita. Esimerkiksi hajauttamalla kokeita usemmalle tutkintokerralle pystyy rakentamaan väljempää koeaikataulua.

“Lukiolaisen pitäisi voida suunnitella kirjoitusaikataulunsa pääsääntöisesti sen mukaan, milloin kokee olevansa valmis kokeeseen. Välipäivien poistaminen tuo tähän suunnitteluun uuden pelaamisen elementin. Ymmärrän, että tässä haetaan kustannussäästöjä. On kuitenkin surullista, että se tehdään lukiolaisten hyvinvoinnin kustannuksella”, Heiskanen toteaa.

Päätös syksyn 2018 aikataulun tiivistämisestä tehtiin jo vuosi sitten. Tuolloin SLL edellytti opiskelijoiden palautteen ja kokemusten seuraamista ennen tiivistetyn aikataulun jatkamista. SLL pitää erittäin valitettavana sitä, että YTL on tehnyt päätöksen myös kevään 2019 osalta seuraamatta aikataulun tiivistämisen vaikutuksia.

“Ei tällaisia päätöksiä voi tehdä opiskelijoiden palautetta kuuntelematta. Ensi vuonna aikataulun tiivistämisen vaikutuksia opiskelijoiden valintoihin ja jaksamiseen on seurattava. Välipäivät on palautettava, mikäli niiden poistaminen osoittautuu vahingolliseksi opiskelijoiden hyvinvoinnin kannalta”, Heiskanen päättää.

Lisätietoja: puheenjohtaja Pietu Heiskanen, pietu.heiskanen@lukio.fi, 050 439 4498

Tutkinnon aikataulut 2018 ja 2019