Lukiolaiset: Uuteen lukuvuoteen opiskelijoiden hyvinvointi edellä – ei enää kahdeksan aamuja

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Lukuvuosi käynnistyy suuressa osassa kouluja tällä viikolla. Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) toivoo, että alkavana lukuvuotena kiinnitetään erityistä huomiota opiskelijoiden hyvinvointiin ja jaksamiseen.

“Kouluterveyskyselyn mukaan 35 % lukiolaisista on ollut mielialastaan huolissaan viimeisen 12 kuukauden aikana – tytöistä jopa 47 %. Noin puolet lukiolaisista kokee väsymyksen tai heikotuksen tunnetta vähintään viikoittain. Näitä tuloksia ei voi enää kuitata toteamalla, että pieni kiire ja stressi kuuluu opiskeluun. On selvää, että lukio-opiskelu on liian kuormittavaa”, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro toteaa.

Kesäkuussa hyväksytyssä uudessa lukiolaissa vahvistettiin opiskelijan oikeuksia tukipalveluihin. Tämä oli erittäin tarpeellista, mutta myös ongelman juurisyihin on puututtava. Tänä syksynä käynnistyy lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelu. Tämä on hyvä hetki tarkastella lukiokoulutuksen kuormittavuutta.

“Useimmat lukiolaiset tuntevat kurssista toiseen toistuvan ilmiön: kirjan viimeisiä kappaleita ei ehditä käsitellä tai ne esitellään hyvin pintapuolisesti. Opetussuunnitelmatyössä onkin oltava valmius tarvittaessa karsia lukion sisältöjen määrästä – kaikki kiire ei ole itseaiheutettua, vaan lukiolaisille asetetaan myös opetussuunnitelmatasolla kovia paineita”, Euro kommentoi.

Hyvä lääke koulupäivän aikaiseen väsymykseen on myös riittävä lepo. Nuorten vuorokausirytmi siirtyy myöhäisemmäksi, eikä tämä ole pelkästään nuoren oma valinta. Nuori tarvitsisi unta edelleen aikuista enemmän. Silti monet oppilaat ja opiskelijat aloittavat opiskelun aamukahdeksalta. SLL toteutti keväällä jäsenkyselyn koulupäivän aikatauluista. Vastaajista 54 % toivoi koulun alkavan aikaisintaan kello 9.00, kun tällä hetkellä tämä oli tilanne vain 1,5 prosentilla vastaajista. Vain 16 % vastaajista oli tyytyväisiä kahdeksan aamuihin.

“Koulupäivän alkamis- ja päättymisajat ovat tietysti monimutkainen kokonaisuus, jossa täytyy huomioida niin lukujärjestyssuunnittelu kuin vaikkapa koulukuljetukset. Yhdentekevää ei ole myöskään nuorten koulupäivän jälkeiset harrastukset. Joka tapauksessa olisi tärkeää, että aikatauluja ollaan valmiita tarkastelemaan ja kuuntelemaan opiskelijoiden toiveita”, Euro päättää.

Lisätietoja: puheenjohtaja Alvar Euro, alvar.euro@lukio.fi, 050 918 6674