Lukiolaiset: Tuntijakokokeilu ei uhkaa yleissivistävää lukiokoulutusta

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa 30.1. syksyllä käynnistyvästä tuntijakokokeilusta. Kokeilu on osa laajempaa lukion uudistamisohjelmaa, jonka tarkoituksena on ajanmukaistaa oppimisympäristöjä ja opetusmenetelmiä. Suomen Lukiolaisten Liitto kiittää ministeriä avauksesta, joka antaa opiskelijoille tilaa rakentaa lukio-opinnoista omaa suuntaa parhaiten tukeva kokonaisuus.

”Kun tulevaisuuden tavoitteet ovat selvillä mahdollisuus keskittyä omaa osaamista ja motivaatiota vastaaviin oppiaineisiin antaa parhaan pohjan jatko-opinnoille. Pitää kuitenkin muistaa, että lisääntyvä valinnaisuus tarvitsee tuekseen opinto-ohjausta tekemään valintojen vaikutukset näkyväksi”, Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen toteaa.

Lisääntyvä valinnaisuus ei tarkoita kaikille muutosta nykytilaan. Suunnastaan epävarma lukiolainen voi edelleen valita monipuolisesti kursseja laajasta oppiainekirjosta löytääkseen oman juttunsa.

”Lukion yleissivistävä luonne ei tästä tuhoudu. Jokainen lukiolainen tulee edelleen opiskelemaan kattavasti sekä ympäristö-luonnontieteellisiä että humanistis-yhteiskuntatieteellisiä aineita. Fokus toivottavasti siirtyy vahvemmin taitoja ja tieteenalalle ominaista ajattelutapaa korostavaksi tiedonmurusten omaksumisen sijaan”, Luukkainen linjaa.

 

Lisätietoja: puheenjohtaja Elli Luukkainen, elli.luukkainen@lukio.fi, 050 433 3171