Lukiolaiset: TET-jaksolla työelämän pelisäännöt tutuksi

Lausunnot & kannanotot Vaikuttaminen

Kansanedustaja Lauri Ihalainen ehdotti eilen 29.9. A-Studiossa pidempää työhöntutustumisjaksoa myös lukiolaisille. Hänen mielestään lukiokoulutus ei pidä sisällään tarpeeksi työelämän tuntemusta. Suomen Lukiolaisten Liitto pitää avausta tärkeänä. Lukion tehtävä on ennen kaikkea valmistaa jatko-opintoihin, mutta työelämätaitojen pitäisi olla osa kaikkia koulutusasteita. SLL:n oman selvityksen mukaan lukiolaiset kokevat puutteita erityisesti työntekijöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä työnhakuun liittyen.

“Lukiossa on selvästi aukko tässä asiassa. Ongelmaa voitaisiin korjata ottamalla käyttöön lukiolaisten TET-jakso. Harjoittelu voisi olla vapaavalintainen, ja se tulisi voida suorittaa joko työelämään tai korkeakouluun tutustuen”, Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen esittää.

Myös oman alan valitsemisen kannalta kurkistukset työelämään ovat tärkeitä. Lukiolaisista vain 17 % tietää aloittaessaan, mille alalle aikoo hakeutua lukion jälkeen. Opinto-ohjauksella on keskeinen rooli, mutta koulutustarjonnan ja erilaisten työtehtävien kirjoa on mahdoton kuvata koko laajuudessaan.

“Opinto-oppaiden selaamisen rinnalle tarvitaan konkreettisempaa kuvaa työelämästä. Työpaikalla lukiolainen voisi tutustua työelämän pelisääntöihin ja näkisi, miten eri alojen osaamista voi hyödyntää työelämässä. Työnantajien vastuulla olisi tarjota mielekkäitä työtehtäviä. Lukio-opiskelu on tiivistahtista, eikä siitä kannattaa irrottaa aikaa pelkkään kahvinkeittoon, vaan TET-jakson tulisi tukea lukiokoulutuksen tavoitteiden toteutumista”, Luukkainen muistuttaa.

 

Lisätietoja: Puheenjohtaja Elli Luukkainen, elli.luukkainen@lukio.fi, 050 433 3171