Lukiolaiset: Parempia ylioppilaskirjoituksia!

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä räväytti maanantaina 9.5. Ylen aamu-tv:n haastattelussa toteamalla olevansa valmis luopumaan ylioppilaskokeista. Vähemmän on uutisoitu siitä, että todellisuudessa Pitkälän kritiikki osui nimenomaan tutkinnon nykytilaan – kokeesta luopumiselle vaihtoehtoinen kulkusuunta olisi Pitkälän mukaan kokeen kehittäminen ja korkeakoulujen pääsykokeiden korvaamista sillä. Suomen Lukiolaisten Liitto kannattaa jälkimmäistä polkua.

“Emme toivo ylioppilaskirjoitusten poistamista, mutta tarvitsemme paremmat ylioppilaskirjoitukset. Sellaiset, jotka mittaavat aidosti niitä taitoja, joita lukion tulee tänä päivänä tuottaa – lukion oppimäärän hallinnan lisäksi jatko-opiskeluvalmiuksia ja kirjavaa joukkoa erilaisia taitoja, joita yhteiskunnan jäsen nyt ja tulevaisuudessa tarvitsee”, Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen toteaa.

Ylioppilaskirjoitusten on kritisoitu vaikuttavan liiaksi lukion kehittämiseen. Lukiolaisten Liitto jakaa tämän näkemyksen, mutta huomauttaa, että vaikutus voi olla myös positiivista. Syksyllä käynnistyvä ylioppilaskokeen sähköistyminen on tästä erinomainen esimerkki. “Sähköiset ylioppilaskirjoitukset ovat lukion digitalisaation veturi. Ylioppilastutkintolautakunnan rohkeus mennä askel pidemmälle pakottaa lukion nykyaikaan. Jatkossa digitaitojen opetuksen on kuuluttava väistämättä kaikille lukiolaisille”, Luukkainen kiittelee.

Ylioppilaskirjoitusten keskeisin merkitys on mitata lukion opetussuunnitelmassa määriteltyjen tavotteiden saavuttamista. Syksyllä aloittavat lukiolaiset opiskelevat jo uusien opetussuunnitelmien mukaan. Tässä on hyvä paikka aloittaa myös työ ylioppilaskirjoitusten sisällölliseksi modernisoinniksi. “Sähköistä koetta on voitava hyödyntää siten, että pelkällä ulkoa opettelulla ei enää pärjää. Mikä enää estää vuorovaikutustaitojen arvioimisen kielten kokeissa suullisella osiolla tai yhä laajempien aineistojen käyttöä kokelaiden lähdekritiikkitaitojen testaamiseksi? Kun kehittämistä tehdään yhteistyössä korkeakoulujen kanssa saadaan samalla purettua tarpeetonta päällekkäistä testaamista”, Luukkainen toivoo.

 

Lisätietoja:

Elli Luukkainen, puheenjohtaja

elli.luukkainen@lukio.fi, 050 433 3171