Lukiolaiset: Opiskelijavalinnoissa annettava arvo lukiossa tehdylle työlle

Lausunnot & kannanotot Vaikuttaminen

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) kannattaa ylioppilastutkinnon laajempaa hyödyntämistä korkea-asteen opiskelijavalinnoissa. Tänään 4.11. julkaistussa opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmäraportissa esitetään, että korkeakoulujen tulisi painottaa opiskelijavalinnassa toisen asteen todistuksia sekä yhdenmukaistaa valintaperusteitaan vaiheittain vuoteen 2020 mennessä.

“Lukiokoulutuksen lakisääteinen tehtävä on valmistaa opiskelijat jatko-opintoihin. Koulutuksen aikana hankitaan siis juuri niitä tietoja ja taitoja, joita korkeakouluopinnoissa tarvitaan. On aivan mieletöntä jättää hyödyntämättä ylioppilastutkinnosta jo nykyisellään saatava vertailukelpoinen tieto hakijoiden osaamisesta,  ja sen sijaan käyttää miljoonia euroja korkeakoulujen ja hakijoiden kannalta raskaisiin pääsykoejärjestelyihin”, SLL:n puheenjohtaja Elli Luukkainen kommentoi.

Työryhmä on huomioinut myös tarpeen toiselle mahdollisuudelle sekä vaihtoehtoisille tavoille hakeutua korkeakouluun.

“Ylioppilaskokeessa epäonnistuminen ei saa sulkea ylioppilaiden ovia korkeakouluun. Siksi on erityisen tärkeää, että samalla puretaan ylioppilaskirjoitusten uusimiseen liittyviä rajoituksia. Tällä hetkellä hyväksyttyä arvosanaa voi yrittää korottaa vain kerran. Olisimme valmiita luopumaan tästä rajoituksesta jopa kokonaan”, Luukkainen toteaa.

Työryhmän esitysten toteutuminen on kiinni ennen kaikkea korkeakoulujen valmiudesta muuttaa käytäntöjään, sillä ne päättävät suurelta osin itse opiskelijavalintojensa toteuttamisesta. SLL toivoo, että korkeakouluilta löytyy rohkeutta ja näkemystä rakentaa valintajärjestelmää, joka on hakijalle helposti hahmotettavissa sekä oikeudenmukainen – turvaten samalla korkeakouluille parhaan mahdollisen osaamisen.

 

Lisätietoja: Puheenjohtaja Elli Luukkainen, elli.luukkainen@lukio.fi , 050 433 3171