Lukiolaiset: Neljän ylioppilaskokeen kirjoittamisen pitäisi riittää

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Hallitus on antanut tänään esityksensä uudeksi laiksi ylioppilastutkinnosta. Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) katsoo, että esitys on pääpiirteissään erittäin onnistunut. SLL suhtautuu kuitenkin varauksella esitykseen ylioppilastutkinnon rakenteen uudistamisesta. Kirjoitettavien kokeiden vähimmäismäärää esitetään nostettavaksi neljästä viiteen.

“Ennen kaikkea olen huolissani siitä, millaisen signaalin tämä lähettää jo valmiiksi stressaantuneille lukiolaisille. Nykyisessä rakenteessa pysyminen antaisi paremmat edellytykset huolehtia opiskelijoiden hyvinvoinnista”, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro toteaa.

SLL kannatti aiemmin valmistelussa ollutta kompromissimallia, jossa ainevalinnoista riippuen opiskelija olisi osallistunut vähintään neljään tai viiteen kokeeseen.

Nyt esitetty muutos vaikuttaisi noin viidennekseen lukiolaisista, sillä suurin osa kirjoittaa jo nyt vähintään viisi koetta. Korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa aletaan vuodesta 2020 eteenpäin hyödyntää suoraa todistusvalintaa nykyistä enemmän. Todistusvalinnassa pisteytetään useimmiten viisi koetta.

“Opiskelijavalintojen kriteerit vaikuttavat jatkossa epäilemättä opiskelijoiden halukkuuteen kirjoittaa nykyistä useampia aineita. Osaamisen näyttämiseen kannustaminen ei tietysti ole huono juttu! Pitää kuitenkin muistaa ne opiskelijat, jotka kipuilevat jo neljän kokeen kanssa. Pääsykoe ja muut reitit korkeakouluun antavat mahdollisuuden myös neljän kokeen kirjoittajille”, Euro muistuttaa.

Ylioppilastutkintolautakunta tiivisti syksystä 2018 alkaen tutkinnon aikataulua siten, että osa kokeiden välipäivistä poistettiin. SLL on vastustanut tätä, sillä välipäivät ovat lukiolaisille tärkein yksittäinen keino hallita tutkintoon liittyvää stressiä. Mikäli esitys kokeiden määrän lisäämisestä hyväksytään, on välipäivien palauttaminen välttämätöntä.

“Tänä syksynä lähes 3000 lukiolaista teki kokeita peräkkäisinä päivinä. Jatkossa aikataulun tiivistäminen vaikuttaisi yhä useampaan lukiolaiseen, mikäli minimikoemäärää nostetaan. Lukiolaisten pitää saada keskittyä rauhassa osaamisensa näyttämiseen”, Euro vaatii.

 

Lisätietoja: puheenjohtaja Alvar Euro, alvar.euro@lukio.fi, 050 918 6674

Hallituksen esitys laiksi ylioppilastutkinnosta