Lukiolaiset menevät elokuussa töihin!

Uutiset Vaikuttaminen Yleinen

Lukiolaisten Liitto järjestää 16.–27.8. somekampanjan Mennään töihin – lukiolaiset tetissä. Kampanjassa lähetetään kuusi lukiolaista seuraamaan päivän ajaksi eri alan ammattilaisina, asiantuntijoina ja johtajina työskenteleviä henkilöitä ympäri Suomen ja raportoimaan päivästään Lukiolaisten Liiton Instagram Storyssa. Kampanjassa päästään kuulemaan, millaista on esimerkiksi työskentely kansanedustajana, kauppiaana ja tekstiilialan yrityksessä.

Syksyllä 2021 voimaan tulevan lukion uuden opetussuunnitelman myötä jokaisella lukiolaisella tulee olla mahdollisuus kehittää työelämä- ja yrittäjyysosaamistaan lukio-opinnoissaan. Yksi konkreettinen keino tuoda työelämää lähemmäs lukioita on työelämään tutustumisjakson eli TET-jakson järjestäminen.

TET-jakso kuuluu peruskoulun opetussuunnitelmaan, ja siksi sen suorittaa käytännössä jokainen. Valitettavasti lukioissa työelämäjakso on vieraampi konsepti, eikä TET-jakson suorittaminen ole mahdollista kaikissa lukioissa. Lukiolaisten Liiton syksyllä 2020 tekemän kyselyn vastaajista vain 3 prosenttia oli osallistunut lukiossa TET-jaksolle ja kolmasosa ei osannut sanoa, tarjoaako oma lukio mahdollisuutta suorittaa jaksoa. Potentiaalia isompaan suosioon kuitenkin löytyy, sillä lukiolaiset suhtautuvat hyvin myönteisesti työelämäyhteistyöhön. Kyselyn vastaajista peräti 72 prosenttia toivoi mahdollisuutta vapaaehtoisen TET-jakson suorittamiseen.

Lukiolaisten Liiton tavoitteena on, että jokaisella lukiolaisella on tasavertainen mahdollisuus suorittaa valinnainen TET-jakso, jonka voi viettää työelämään tai korkeakouluun tutustuen.
TET-jakso on lukiolaiselle loistava tilaisuus pohtia omaa tulevaisuuttaan ja sitä, millaiset työtehtävät ja koulutus häntä kiinnostaisivat lukion jälkeen.

“Haluamme tällä kampanjalla kannustaa lukiolaisia osallistumaan TET-jaksolle ja työpaikkoja ottamaan lukiolaisia työpaikalle tutustumaan. Vaikka esimerkiksi monia asiantuntijatehtävissä työskenteleviä saattaa mietityttää se, onko oma työ tarpeeksi kiinnostavaa seurattavaa nuorelle, on lukiolaiselle erittäin arvokasta päästä tutustumaan häntä kiinnostavan alan työtehtäviin ja juttelemaan alalla työskentelevän ihmisen kanssa. On myös todella tärkeää, että jokaisen lukion valikoimista löytyy vapaaehtoinen TET-jakso”, kannustaa Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Emilia Uljas.

Kampanjassa mukana ovat:
💡 ma 16.8. vanhuspalvelu Gubbe
💡 ke 18.8. kansanedustaja Kai Mykkänen
💡 pe 20.8. Original Sokos Hotel Kimmel
💡 ma 23.8. neulemerkki Alpa
💡 ke 25.8. K-market Kaunismäki
💡 pe 27.8. Turun ylioppilaslehti

Tule mukaan seuraamaan kampanjaa ja inspiroitumaan esiteltävistä työpaikoista ja aloista @lukiolaiset Instagram Storyssa!

#mennääntöihin #lukiolaisetTETissä #lukiolaiset

 

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Emilia Uljas
puh. 050 377 9700
emilia.uljas@lukio.fi

Viestintäsuunnittelija Netta Huuskonen
puh. 050 552 0096
netta.huuskonen@lukio.fi