Lukiolaiset: Lukiolaisia kuultava talousarviosta päätettäessä

Lausunnot & kannanotot Vaikuttaminen

Kunnat valmistelevat parhaillaan talousarvioitaan vaikeassa tilanteessa. Vaikka lukiokoulutuksen yksikköhintoihin ei ole kohdennettu tällä vaalikaudella uusia leikkauksia, on yksikköhinta jäänyt jälkeen koulutuksen järjestämisen todellisista kustannuksista. Opetushallituksen tuoreimpien kustannustietojen mukaan yksikköhinta kattaa keskimäärin 85 prosenttia todellisista kustannuksista.

“Meillä on tähän asti ollut hyvä ja tasalaatuinen lukiokoulutus. Lukiolaiset ovat kuitenkin huolissaan, miten säästöt vaikuttavat opiskeluedellytyksiin sekä jatko-opintovalmiuksiin. Esimerkiksi Jyväskylässä koulutuskuntayhtymän rajut lukiokoulutuksen leikkaukset ovat saaneet miettimään, voidaanko opiskelijoiden yhdenvertaisia opiskelumahdollisuuksia enää turvata. Pelottaa, että säästöt johtavat kahden kerroksen lukioihin sen mukaan, miten kunta on valmis tekemään omia panostuksiaan,” Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen toteaa.

SLL:n opiskelijakunnille tekemän kyselyn mukaan säästöt ovat näkyneet useissa lukioissa muun muassa kurssitarjottimen karsimisena, ryhmäkokojen kasvuna ja lukioiden yhdistämisinä.

“Koulutuksen järjestäjällä on lakisääteinen velvollisuus edistää opiskelijoiden osallisuutta ja huolehtia siitä, että opiskelijoilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä opiskelijoiden asemaan liittyvistä asioista. Kuntien talousarviossa päätetään lukiokoulutuksen ja nuorisopalvelujen resursseista. Nuorten näkemyksiä on kuultava talousarviota laadittaessa. Vain silloin kunta voi olla aidosti myös nuorten kunta”, Luukkainen vaatii.

Lisätietoja: Puheenjohtaja Elli Luukkainen, elli.luukkainen@lukio.fi, 050 433 3171