Lukiolaiset: Koulutuksesta leikkaaminen ei sovi kestävään hallitusohjelmaan

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Hallituksenmuodostaja Juha Sipilä tiedotti tänään keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen aloittavan neuvottelut hallitusohjelmasta. Suomen Lukiolaisten Liitto toivoo hallitusohjelmaneuvotteluihin voimia ja viisautta tehdä linjauksia, joilla rakennetaan Suomelle valoisaa tulevaisuutta. Puolueet ovat kaikki aiemmin hallituksenmuodostajalle toimittamissaan vastauksissa pitäneet koulutusta ja sivistystä keskeisenä keinona lisätä Suomen kilpailukykyä.

“Puolueiden nostot lukiokoulutuksen kehittämiseksi lupaavat hyvää tulevaan. Vastauksissa korostuvat koulutuksen saavutettavuus ja laatu, koulukiusaamisen torjuminen sekä lukiokoulutuksen pitkäjänteinen kehittäminen vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeita ja vahvistamaan yleissivistystä. Keskiössä ovat myös sujuva siirtyminen koulutusasteelta toiselle sekä digitalisaation rohkea hyödyntäminen – syystäkin. Sähköistyvät ylioppilaskirjoitukset vetävät lukioiden digitalisaatiota, mutta osaamisessa ja resursseissa on isoja lukioiden välisiä eroja. Lukiokoulutuksen suurimpia tehottomuusongelmia puolestaan on siirtyminen korkea-asteelle, sillä vain kolmannes ylioppilaista aloittaa korkeakouluopinnot heti seuraavana syksynä. Tarvitsemme keinoja tarpeettomien välivuosien vähentämiseksi sekä lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyön vahvistamiseksi.” Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Tatu Koivisto analysoi.

Keskustan johdolla jätettiin 13.2.2015 välikysymys toisen asteen koulutuksen rahoituksen ja palvelujen tasapuolisen saatavuuden turvaamisesta koko maassa. Koko oppositio oli mukana välikysymyksessä, jossa hallitusta arvosteltiin historiallisen suurista koulutusleikkauksista.

Keskustan puheenvuoroissa kritisoitiin erityisesti toiselle asteelle aiottuja 260 miljoonan säästöjä, jotka oli tarkoitus toteuttaa sittemmin kaatuneilla rakenteellisilla uudistuksilla. Leikkausten nähtiin johtavan väistämättä oppilaitosverkon karsintaan. “Keskustalla on nyt mahdollisuus korjata koulutuspolitiikan kurssia säästökeskeisyydestä uutta kasvua luovalle uralle. On tämän hallituksen käsissä jääkö leikkausten tie toisen asteen koulutuksen kohtaloksi.” Koivisto vetoaa.

Lukiolaiset ovat huomenna yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa neuvottelupaikalla Smolnan edustalla evästämässä neuvottelijoita koulutusta ja osaamista painottavan hallitusohjelman muodostamiseen.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Tatu Koivisto, tatu.koivisto@lukio.fi, 050 431 4995

Koulutuspoliittinen asiantuntija Annakaisa Tikkinen, annakaisa.tikkinen@lukio.fi, 040 356 6082