Lukiolaiset: Joustavuutta koeviikkojärjestelyihin perjantaina

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Perjantain joukkoliikenteen seisauksella voi olla vaikutuksia lukiolaisten mahdollisuuksiin päästä kouluun. Erityisen tilanteesta tekee se, että suurimmassa osassa lukioita on meneillään koeviikko. Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) peräänkuuluttaa nyt lukioilta joustavuutta koeviikon järjestelyihin.

“Kaikilla lukiolaisilla ei välttämättä ole mahdollista hankkia muuta kyytiä kouluun. Tällaisissa tapauksissa on voitava joustavasti sopia kokeen suorittamisesta myöhempänä ajankohtana, eikä poissaolo saa vaikuttaa kokeen suorittamiskertoihin. Korvaavaa koetta ei pidä myöskään järjestää uusintapäivänä, jotta opiskelijalla säilyy myös muiden kokeiden uusimismahdollisuus”, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro linjaa.

Kaikissa lukioissa ei ole koeviikko meneillään. SLL katsoo, että myöskään näissä lukioissa mahdolliset myöhästymiset tai poissaolot perjantaina eivät saa esimerkiksi heikentää opiskelijan kurssiarvosanaa tai aiheuttaa muuta merkintää.

SLL ei ota kantaa lakkoon tai sen syyhyn, mutta opiskelijoiden edunvalvojana on huolissaan sen mahdollisista vaikutuksista opiskelijoiden kurssiarvosteluun.

Lisätietoja: puheenjohtaja Alvar Euro, alvar.euro@lukio.fi, 050 918 6674