Lukiolaiset ja SAKKI: Seksi ei ole tabu vaan panemisestakin saa puhua!

Uutiset

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto (SAKKI ry) järjestävät yhteistyössä Setan, Sexpon ja Väestöliiton kanssa yhteisen kampanjan, jossa nuoret puhuvat viikon ajan seksistä ja seksuaalisuudesta opiskelijajärjestöjen somekanavissa. #puhutaanpanemisesta -kampanja järjestetään toista kertaa 6.-10.5.2019 SLL:n Snapchatissa ja SAKKIn Instagram storyssa.

Seksuaalisuus koskettaa kaikkia ja seksiin liittyy paljon kysymyksiä. Nuorilta vaaditaan valtavasti rohkeutta ja oma-aloitteisuutta, jotta aikuisilta uskalletaan kysyä seksistä. Opiskelija- ja asiantuntijajärjestöjen yhteinen somekampanja vastaa tähän tarpeeseen ja pyrkii poistamaan seksistä puhumisen tabua.

“Olen huomannut, että nuorten keskuudessa seksi ja seksuaalisuus ovat edelleenkin tabuja. Siitä ei puhuta tai siitä tullaan kiusalliseksi ja sitä kierrellään ja käytetään koodinimiä. Seksi ja seksuaalisuus ovat kuitenkin luonnollinen osa elämää, joten haluan omalla panostuksellani olla mukana rikkomassa tabuja ja tekemässä seksuaalisuudesta ja seksistä päivän polttavimman puheenaiheen”, selventää yhtenä kampanjan somettajista toimiva 19-vuotias Miika.

Kampanjassa vapaaehtoiset nuoret valtaavat opiskelijajärjestöjen somekanavat ja auttavat seuraajia löytämään vastauksia kiperiin kysymyksiin. Nuorten tukena on asiantuntijoita, jotka tarjoavat tietoa seksistä, seksuaalisuudesta, suostumuksesta, nautinnosta ja ihmissuhteista. Tänä vuonna kampanja pyrkii erityisesti purkamaan seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä myyttejä. Päivittäin vaihtuvissa teemoissa käsitellään perusasioita seksistä, erilaisia seksisuhteita, ehkäisyä, itsemääräämisoikeutta ja moninaisuutta.

“Seksiä ja seksuaalisuutta pitäisi käsitellä kouluissa ja oppilaitoksissa, mutta monet kokevat saavansa sieltä liian vähän tietoa. Haluamme paikata tätä puutetta ja tarjota jokaiselle mahdollisuuden tutustua teemoihin kiinnostavalla tavalla. Kampanjan ideana on puhua seksuaalisuudesta nuorten kielellä ja siksi tämä tehdään nuorilta nuorille”, summaavat SLL:n puheenjohtaja Roosa Pajunen ja SAKKIn varapuheenjohtaja Jutta Vihonen.

Kampanjan yhteistyötahot koostavat syksyksi 2019 kampanjaviikon kysytyimmistä kysymyksistä videomateriaalin, jota ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden opettajat voivat hyödyntää opetustyössään.

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Roosa Pajunen, Suomen Lukiolaisten liitto (SLL)
0400 916 466, roosa.pajunen@lukio.fi

Varapuheenjohtaja Jutta Vihonen, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto (SAKKI ry)
040 775 7620, jutta.vihonen@sakkiry.fi