Lukiolaiset iloitsevat 40 000:sta Maksuton toinen aste -kansalaisaloitteen allekirjoittajasta

Uutiset Vaikuttaminen

Useiden järjestöjen yhteistyössä starttaama Maksuton toisen asteen koulutus kaikille -kansalaisaloite on kerännyt nyt 40 000 allekirjoittajaa. Lukiolaiset iloitsevat merkittävän rajapyykin ylityksestä ja jännittävät, saadaanko 50 000 nimen vaadittu määrä rikottua.

“Aidosti maksuton toinen aste puhuttelee. Mahtavaa, miten monenlaiset ihmiset ovat aktivoituneet hyvän asian puolesta. Nimiä tarvitaan kuitenkin vielä”, sanoo Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Alvar Euro.

Kansalaisaloite kiihdyttää vauhtiaan, sillä se on kerännyt viimeisen viikon aikana noin 14 000 allekirjoitusta. Merkittävä piikki alkoi vajaat kaksi viikkoa ennen aloitteen sulkeutumista, kun allekirjoituksia alkoi kertyä jopa 3000 kappaleen vuorokausivauhtia.

“Kaikki nimet ovat silti edelleen tarpeen ja jokaisen panosta tarvitaan. Seuraava etappimme on saada kasaan vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja saattaa aloite eduskunnan käsittelyyn. Emme lepää ennen sitä”, Euro toteaa.

Maksuton toinen aste -kansalaisaloitteella on 10 päivää aikaa kerätä puuttuvat 10 000 nimeä. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa osoitteessa bit.ly/maksuton2aste.

Lisätiedot:
puheenjohtaja Alvar Euro, p. 050 918 6674