Lukiolaiset: Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistus on lupaava!

Lausunnot & kannanotot Uutiset Vaikuttaminen

Ylioppilastutkintolautakunta on tänään päättänyt äidinkielen ylioppilaskokeen uusista määräyksistä ja arviointikriteereistä. Äidinkielen koe järjestetään syksystä 2018 lähtien digitaalisena. Digitaaliseen äidinkielen kokeeseen kuuluu kaksi koetta, joista toinen mittaa ensisijaisesti kirjoitustaitoa ja toinen ensisijaisesti lukutaitoa. Uudistus on ehtinyt jo julkisessa keskustelussa herättämään huolta ja tyrmistystä. Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) mielestä uudistus on lupaava.

“Olisi varsin erikoista järjestää kaksi koetta, joissa arvioidaan samoja asioita. Nyt kokeille on rakennettu selvästi erilaiset profiilit. Kriittinen ja analyyttinen lukutaito on tekstitulvan maailmassa keskeinen yleissivistävän koulutuksen tuottama valmius, joten on hienoa, että sillä on jatkossa selkeä ja vahva rooli äidinkielen kokeen toisessa osassa”, SLL:n puheenjohtaja Pietu Heiskanen toteaa.

Sosiaalisen median keskusteluissa on pelätty uudistuksen heikentävän kirjoitustaitoa ja tarkoittavan riman alentamista äidinkielen osaamisessa.

“Tämä on kummallinen johtopäätös, enkä toivo tällaista ajatusta viestittävän lukiolaisille: pikemminkin opiskelijoilta edellytetään yhä laaja-alaisempaa äidinkielen hallintaa. Kielenhuollon hallinta ja sujuvan tekstin tuottaminen on jatkossakin olennainen perustaito, jolla on merkitystä kaikessa opiskelussa”, Heiskanen kommentoi.

SLL pitää tärkeänä, että äidinkielen koe on jatkossakin kaikille kokelaille pakollinen kielellisiä sekä ajatuksellisia valmiuksia mittaava koe ja katsoo, että tällä uudistetulla kokeella on kaikki edellytykset arvioida opiskelijoiden äidinkielen laaja-alaista osaamista.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Pietu Heiskanen, pietu.heiskanen@lukio.fi, 050 439 4498

Ylioppilastutkintolautakunnan tiedote äidinkielen kokeesta