Lukiohackathon: Lukiolaiset ratkovat lukiokoulutuksen haasteita!

Uutiset Vaikuttaminen

Tänään Helsingissä 15 lukiolaista ympäri Suomen miettivät ratkaisuja opiskelijoiden tunnistamiin lukiokoulutuksen isoihin ongelmiin. Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL)  järjestää yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa Lukiohackathon-tapahtuman, joka on lukiolaisille suunnattu ideakilpailu. Kilpailuun on kerätty lukiolaisilta syksyn aikana lukiokoulutuksen kehittämiskohteita, joista on SLL:n järjestämillä opiskelijakuntapäivillä äänestetty opiskelijoita eniten askarruttavat teemat jatkokehittelyyn.

“Kun hallitus päätti puolivälitarkastelussaan käynnistää lukiokoulutuksen uudistamisen, mietimme, että haluamme tarjota opiskelijoille uudenlaisen tavan osallistua uudistuksen valmisteluun. Hackathonissa näemme mahdollisuuden sukeltaa pintaa syvemmälle yleisesti lukiolaisten ongelmalliseksi kokemiin teemoihin ja työstää niihin lukiolaisten näköisiä ratkaisuja“, SLL:n puheenjohtaja Pietu Heiskanen kertoo.

Lukiolaiset jakaantuvat loppukilpailussa viiteen joukkueeseen, jotka kukin pureskelevat omaa aihettaan. Aiheet ovat lukiolaisten kustannusten alentaminen, monipuolisen kurssitarjonnan turvaaminen, keskustelukulttuurin vahvistaminen, opiskelijoiden osallistuminen koulutuksen kehittämisessä sekä opinto-ohjauksen kehittäminen.

Hackathonin kattoteemat noudattelevat uudistuksen päätavoitteita: lukiokoulutuksen vetovoiman lisääminen, koulutuksen laadun ja oppimistulosten parantaminen sekä korkeakouluun siirtymisen sujuvoittaminen.

Lukion kehittämiseen kerätään eri tavoin ideoita. Ministeriön Uusi lukio -kiertue vierailee loka-marraskuussa yhdeksällä paikkakunnalla ja lisäksi uudistuksen verkkoaivoriiheen on mahdollista vastata 26.11. asti.

 

Lisätietoja: koulutuspoliittinen asiantuntija Annakaisa Tikkinen, annakaisa.tikkinen@lukio.fi, 040 356 6082