Lukas Virtalan avauspuheenvuoro Lukiolaisten liittokokouksessa

Järjestön tiedotteet Yleinen

Arvoisa liittokokous, rakkaat Lukiolaiset.

Ette tiedäkään, kuinka onnellinen olen juuri nyt. Nuorten äänen kuuluminen on viimeisten vuosien aikana ollut tärkeämpää, kuin kenties koskaan aikaisemmin. Olen onnellinen, että te olette täällä tänä viikonloppuna. Olette saapuneet varmistamaan sitä, että nuorten ääni todellakin kuuluu kansan keskusteluissa ja päätöksenteossa, ja se on aivan äärettömän hieno, mutta ennen kaikkea tärkeä asia.

Rakkaat Lukiolaiset, tämä vuosi on ollut haastava. Tai oikeastaan, viime vuodet ovat olleet haastavia. Vuosi alkoi jälleen kerran koronapandemian merkeissä ja vaikkei se olekaan vielä ohi, olemme onneksi pystyneet yhteiskuntana palaamaan päivä päivältä enemmän vanhan normaalin pariin.

Valitettavasti kaikki ongelmat eivät ole ratkenneet. Elokuussa julkaistun Lukiolaisbarometrin mukaan yli 60% lukiolaisista kokee opiskelun henkisesti kuormittavaksi ja lähes kolmasosa kokee vaikeuksia ystävyyssuhteiden solmimisessa. Barometri kertoi myös positiivisia tuloksia muun muassa maksuttomasta toisesta asteesta: esimerkiksi 45% lukiolaisista kokee maksuttomuuden vaikuttaneen heidän päätökseensä hakeutua lukioon. Valitettavaa fakta on kuitenkin se, että liian moni nuori ei voi hyvin ja pandemian jälkiä myös oppimiseen korjataan vielä pitkään.

Tahdon kiittää jokaista yli 6500 lukiolaista, jotka vastasivat Lukiolaisbarometriin viime vuodenvaihteessa. Lukiolaisbarometrin tulokset ovat herättäneet suurta kiinnostusta mediassa ja päättäjissä. Tutkittu tieto vahvistaa Lukiolaisten Liiton asemaa lukiokoulutuksen asiantuntijana ja meidän ääntämme yhteiskunnassa.

Huolet eivät kuitenkaan lopu pandemiaan ja mielenterveyskriisiin. Euroopassa käydään tälläkin hetkellä sotaa. Venäjän hyökätessä alkuvuodesta raukkamaisesti Ukrainaan korostui demokratian merkitys jälleen kerran, kun kyseessä ei ole vapaa yhteiskunta, vaan maan johtaja tekee itse, mitä haluaa. Meidän täytyy myös muistaa se, että vaikka median kiinnostus sotaa kohtaan vähenisi, niin me seisomme Ukrainan ja sen nuorten puolella niin kauan, kuin tilanne sitä vaatii. On erittäin tärkeää, että minkä tahansa yhteisön päätöksenteosta ei vastaa vain yksi henkilö tai pieni porukka keskenään, vaan kaikkia kuunnellaan ja päätöksiä tehdään yhdessä. Sitä on demokratia.

Rakkaat Lukiolaiset, sen takia olenkin onnellinen nähdessäni teidät kaikki täällä. On tärkeää, etten esimerkiksi minä päätä yksin, mikä on lukiolaisten parhaaksi, vaan me keskustelemme ja päätämme siitä yhdessä. Yhdessä me pystymme vaikuttamaan tämän yhteiskunnan menoon ja varmistamaan sen, että lukiolaisia ja nuoria kuunnellaan päätöksenteossa. Yhdessä me saamme sanoillemme aivan valtavan kaiun, eikä kenenkään tarvitse yksin kuluttaa itseään loppuun. Yhdessä me voimme saada aikaan muutosta.

Muutosta tosiaankin tarvitaan, kuten Lukiolaisbarometri meille osoittaa. Ensi vuonna on taas eduskuntavaalien aika ja se tarjoaa meille valtavia vaikuttamisen paikkoja. Jyrisevällä kampanjoinnilla pystymme pitämään huolen siitä, että meitä todellakin kuunnellaan niin vaalien alla kuin myös niiden jälkeen.

Nyt on aika panostaa opiskeluhuoltoon ja nuorten mielenterveyspalveluihin, jotta yksikään nuori ei jäisi yksin tarvitessaan apua. Nyt on aika vahvistaa oppimisen tukea ja ohjausta, jotta kenenkään koulutuspolku ei katkeaisi heikkoon tukiverkkoon. Nyt on aika varmistaa laadukas ja saavutettava lukiokoulutus, jotta jokaisella nuorella olisi riittävät taidot ja osaaminen tulevaisuuden opintoihin ja työelämään.

Tärkeiden poliittisten tavoitteiden lisäksi meillä on iso vastuu siinä, että saamme kaikki nuoret äänioikeutetut vaaliuurnille. Nuoret äänestävät kaikista ikäluokista vähiten, ja se näkyy myös eduskunnassa: nykyisessä eduskunnassa alle kolmekymppisiä kansanedustajia oli valintahetkellä vain kahdeksan. Vanhemmat äänestäjät äänestävät oman ikäisiään ehdokkaita, joten nuorten täytyy pitää puolensa.

Rakkaat Lukiolaiset, en keksi teille parempaa vaikuttamisen paikkaa kuin Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokous. Teillä on seuraavien kolmen päivän aikana mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin me, Suomen vaikutusvaltaisin nuorisojärjestö, ensi vuonna keskitymme ja mitä me teemme.

Te pääsette linjaamaan siitä, mitä mieltä Lukiolaiset on, mitä Lukiolaiset tekee ja ketkä täällä tekevät asioita ensi vuonna. Teillä on todella suuri valta käsissänne, käyttäkää sitä viisaasti. Uskaltakaa olla eri mieltä, uskaltakaa haastaa. Uskaltakaa kertoa omat mielipiteenne ja seistä niiden takana, vaikka muut eivät teitä uskoisikaan. Siitä se muutos syntyy: teidän ajatuksistanne ja mielipiteistänne. Kertokaa siis niitä ääneen.

Kuitenkin kaikista tärkeimpänä, pitäkää hauskaa. Pitäkää pilke silmäkulmassa ja ottakaa tästä kaikki irti, se saattaa nimittäin olla paljon enemmän, kuin voisitte koskaan kuvitellakaan.

Näillä sanoilla julistan Suomen Lukiolaisten Liiton 38. liittokokouksen avatuksi.

Lukas Virtala, Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja 2022