Ethän jää joululomallakaan yksin, jos tarvitset apua – katso lista auttavista tahoista

Järjestön tiedotteet Uutiset

Julkaistu alun perin 16.12.2020. Päivitetty 10.12.2021.

 

Joulun aika on monille muutakin kuin pelkkää juhlaa. Haluamme muistuttaa, että hankalassakaan tilanteessa et ole yksin, vaan apua ja tukea on saatavilla. Pitkien vapaiden aikana moni nuori kohtaa tai kokee mielenterveyden oireilua, päihdeongelmia, lähisuhdeväkivaltaa tai yksinäisyyttä. Erilaisten järjestöjen auttavat puhelimet ja chatit ovat auki myös jouluna, ja niiden kautta ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset ovat valmiina kuuntelemaan ja auttamaan sinua, oli tilanne mikä hyvänsä.

Sinä ansaitset apua ja tukea!

HUOMIO! Henkeä uhkaavissa vaaratilanteissa, hätätapauksissa tai mikäli epäilet rikosta, soita hätänumeroon 112. 

 

Valoa jouluun toivottaen

Suomen Lukiolaisten Liitto
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry
Nuorten Mielenterveysseura – Yeesi ry

 

Tässä tekstissä on jaoteltu apua tarjoavat tahot auttaviin puhelimiin, chat-palveluihin ja turvataloihin ja -koteihin. Tekstin lopusta löydät linkit tietoa ja tukitahoja kokoaviin sivustoihin.

 

Auttavat puhelimet

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin on anonyymi tukikanava alle 21-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Suomeksi

  • Avoinna vuoden jokaisena päivänä ma-pe klo 14–20 ja la-su klo 17–20
  • Soita 116 111

Ruotsiksi 

MIELI Suomen Mielenterveys ry

Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti. Puhelimessa vastaavat kriisityön ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset ympäri Suomea. Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kriisissä oleville ja heidän läheisilleen. Kriisipuhelin-keskustelun tavoitteena on helpottaa henkistä hätää sekä ehkäistä itsemurhia. Päivystäjä auttaa soittajaa pohtimaan keinoja oman tilanteen helpottamiseksi, omien voimavarojen löytämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.

Suomeksi

  • Avoinna joka päivä kellon ympäri
  • Soita 09 2525 0111

Ruotsiksi – Kristelefon

Arabiaksi, toimii myös englanniksi

  • Avoinna ma ja ti klo 11–15, ke klo 13–16 ja klo 17–21 sekä to klo 10–15.
  • Soita 09 2525 0113
  • Lisätietoa arabiaksi

Nollalinja

Nollalinja on valtakunnallinen, maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa. Nollalinjalle voivat soittaa myös väkivaltaa kokeneiden läheiset. Nollalinjalla päivystävät koulutetut ja kokeneet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, jotka kuuntelevat, tukevat ja neuvovat sinua. Nollalinjan päivystäjien kanssa voit keskustella suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

  • Avoinna joka päivä kellon ympäri
  • Soita 080 005 005

EHYT ry

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvonta on tukena ja apuna, jos haluat puhua omasta tai läheisesi päihteiden käytöstä. Palvelu on maksutonta, anonyymia ja luottamuksellista.

  • Avoinna joka päivä kellon ympäri
  • Soita 0800 90045

EHYT ry:llä on myös PuhelinHelppi-palvelu (ks. Hadiya-hankkeen sivut) somalin- ja arabiankielisille nuorille. Palvelu on maksuton ja luottamuksellinen. Voit ottaa yhteyttä, jos sinulla tai läheisilläsi on huolia päihde- tai rahapeliasioihin liittyen.

  • Avoinna torstaisin klo 14–18
  • Arabiaksi: Soita 0800 955 20
  • Somaliksi: Soita 0800 955 22

Syömishäiriöliitto SYLI

Syömishäiriöliitto SYLI tarjoaa syömishäiriötä sairastaville ja heidän läheisilleen tarkoitettua Tukipuhelinta. Maksuttomaan tukipuhelimeen voi ottaa yhteyttä esimerkiksi jos mietit, onko oma suhde ruokaan tai omaan kehoon kunnossa, sairastat tai toivut syömishäiriöstä, oireilet etkä ole uskaltanut kertoa kellekään tai kaipaat tietoa, mistä saisi apua tai hoitoa. SYLI ei kuitenkaan ole syömishäiriöitä hoitava taho, joten varsinaisesta hoidosta tai lääkityksistä palvelussa ei pystytä antamaan tietoa. Tukipuhelimessa päivystävät Syömishäiriöliiton työntekijät.

  • Avoinna maanantaisin klo 9–15 (Huom! Puhelin tauolla 27.12.)
  • Soita 02 251 9207

SYLI tarjoaa myös Läheisten Luuria, johon voi ottaa yhteyttä sairastavan tai oireilevan läheinen: sisarus, ystävä, kumppani tai kuka tahansa. SYLIn läheistyöntekijöiden kanssa pääset keskustelemaan esimerkiksi huolen puheeksi ottamisesta, läheisen sairauden tai oireilun vaikutuksista omaan jaksamiseen tai avun hakemisesta itselle läheisenä.

  • Avoinna tiistaisin klo 12–18
  • Soita 02 251 9207

Mielenterveyden keskusliitto

Mielenterveyden keskusliitolla on valtakunnallinen mielenterveysneuvonta. Voit soittaa, jos sinulla on huoli omasta tai läheisesi mielenterveydestä, omat keinot ovat hukassa, koet olevasi yksin huolesi kanssa tai mietit, mistä saisit apua – eli kun tarvitset tukea tai neuvontaa mihin tahansa mielenterveyteen liittyvässä asiassa.

  • Avoinna arkisin klo 10–15
  • Soita 0203 91920 (puhelun hinta: 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti)
  • Langan päässä: Ammattilainen, joka tietää, millaisia haasteita mielenterveysongelmat voivat tuoda elämään.

Naisten Linja

Naisten Linjan maksuton ja anonyymi puhelinpalvelu on tarkoitettu kaikille väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille (itsemäärittelyä kunnioittaen) sekä heidän läheisilleen. Puhelimeen vastaavat koulutetut, vapaaehtoiset naiset. Sinun ei tarvitse miettiä, ovatko kokemuksesi kontrollointia, mitätöintiä, fyysistä väkivaltaa vai esimerkiksi seksuaalista ahdistelua. Väkivallan tekijä voi olla kuka vaan – perheenjäsenesi, entinen tai nykyinen seurustelukumppanisi, kaverisi tai täysin tuntematon henkilö. Voit soittaa myös, jos olet huolissasi läheisestäsi. Riittää, että haluat keskustella väkivallasta.

  • Avoinna arkisin klo 16–20 (englanniksi perjantaisin klo 16–20)
  • Soita 0800 02400

Naisten Linjan Turv@verkko-palvelu on suunnattu digitaalista väkivaltaa ja verkkovihaa kokeneille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille, jotka kaipaavat tukea teknologiavälitteiseen väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä.

  • Avoinna torstaisin klo 12–14
  • Soita 0800 02400

Väestöliitto

Väestöliiton Poikien Puhelin on auttava puhelin- ja verkkopalvelu pojille ja nuorille miehille. Puheluihin vastaa aikuinen, poikien maailmaan perehtynyt, koulutettu mies. Tarjolla kuuntelevaa korva, juttukaveri sekä hyödyllistä tietoa kaikissa elämään liittyvissä pulmissa ja tilanteissa. Puhelut ovat maksuttomia ja soittaa voi myös nimettömänä.

  • Avoinna arkisin klo 13–18
  • Soita ​​0800 94884

 

Chat-palvelut

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten chattiin voit liittyä chattiin vapaasti tai varata ajan. Chatissa voit jutella luottamuksellisesti ja nimettömästi vapaaehtoisen päivystäjän kanssa ihan mistä tahansa aiheesta. Chat on suunnattu alle 21-vuotiaille.

  • Avoinna joka päivä klo 17–20

A-klinikkasäätiö

Nuorten yksilöchat toimii ajanvarauksella. Chatista löydät luotettavan aikuisen, jonka kanssa voit nimettömästi pohtia läheisen aikuisen juomiseen liittyviä kysymyksiä ja huolia. Keskusteluaika on 45 minuuttia. Ruotsinkielinen chat päivystää maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 15–17.

Sekasin

Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä. Juhlapyhät eivät vaikuta aukioloaikoihin. Chatissä voi keskustella nimettömänä mistä tahansa mieltä painavista aiheista. Ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset kuuntelevat ja tukevat sekä neuvovat tarvittaessa eteenpäin. Tavoitteena on, että chattaaja tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Kaikenlaiset tunteet ja aiheet ovat sallittuja. Sekasin-chat on suunnattu 12–29-vuotiaille.

  • Avoinna ma-pe klo 9–24 ja la-su klo 15–24

Lisäksi tarjolla on Sekasin-ryhmächat eli “Sekasin-olkkari”, joka on Yeesi ry:n ja MIELI ry:n yhteistyöprojekti. Ryhmächatin tarkoituksena on tehdä yksilöchattiin jonottamisesta vähemmän pitkästyttävää ja yksinäistä, sekä mahdollistaa vertaistuen jakaminen anonyymisti nuorten kesken. Ryhmiksessä on aina läsnä Yeesin tai Sekasin-kollektiivin työntekijä sekä koulutettuja vapaaehtoisia. Ryhmächat löytyy sivun oikeasta reunasta.

  • Avoinna ma-to klo 18–20
  • Avoinna jouluaattona 24.12. klo 13–15

Ensi- ja turvakotien liitto

Ensi- ja turvakotien liiton chatistä saat apua moneen tilanteeseen: kun vanhempasi ovat eronneet, kotona riidellään, seurustelusuhteessa on pulmia tai se on päättynyt, kotona on väkivaltaa tai muuten turvatonta ja sinua pelottaa, tai kun sinua tai jotain perheenjäsentäsi on satutettu. Verkkoauttajina toimivat Ensi- ja turvakotien liiton työntekijät.

  • Avoinna arkisin klo 12–18 ja lauantaisin klo 14-17
  • Alle 18-vuotiaiden oma chat avoinna arkisin klo 15–18

Pelastakaa Lapset

Pelastakaa Lasten Nettinuorisotila-Netarin chatissa pääset keskustelemaan kahden kesken luotettavan aikuisen kanssa. Voit jutella mistä vaan ja kysyä myös mieltä painavista asioista. Netari-chat on suunnattu 13–20-vuotiaille nuorille.

  • Avoinna su-pe klo 18–21

Myös Netarin Whatsappin kautta saat turvallisesti tukea, apua, tietoa ja neuvontaa silloin kun ahdistaa, pelottaa, surettaa tai et tiedä mitä tehdä.

  • Laita Whatsapp-viesti numeroon 050 313 5160
  • Chatissa päivystetään arkisin klo 17–19. Sinulle vastataan arkipäivinä 24 tunnin kuluessa.

Netarilla on myös JouluManteli-verkkotapahtuma jouluaattona 24.12. klo 18–01, jossa on tarjolla lämminhenkistä ohjelmaa sekä halukkaille kahdenkeskisiä juttuhetkiä turvallisen aikuisen kanssa. JouluManteli on avoinna kaikille, jotka kaipaavat iloista meininkiä ja mukavaa seuraa jouluiltaansa.

Mielenterveyden keskusliitto

Mielenterveyden keskusliiton Valoa-chatin kautta pääset keskustelemaan mielenterveystyön ammattilaisen kanssa. Sinua voidaan auttaa sinua eteenpäin, askarruttaapa sinua oma tai läheisesi tilanne. Olet tervetullut chattailemaan, vaikka et osaisi pukea ongelmaasi sanoiksi.

  • Avoinna arkisin klo 12–15

Syömishäiriöliitto

Askarruttaako syöminen, ruoka tai liikunta? Onko oma kehosuhde vinksallaan? SYLI-chatissä pääset juttelemaan näistä ja monista muista mielessä myllertävistä ajatuksista ja tunteista porukalla, turvallisessa ilmapiirissä. Keskustelua luotsaavat syömishäiriön kokeneet vapaaehtoiset Syömishäiriöliiton ammattilaisen taustatuella. SYLI-chatit järjestetään Tukinetissä.

  • Avoinna keskiviikkoisin klo 18–19.30 ja perjantaisin klo 14–15.30

Lisäksi tarjolla Läheisten Chat, jossa pääset keskustelemaan huolistasi liittyen läheisesi sairauteen tai oireiluun.

  • Avoinna torstaisin klo 14–15.30

Nuorten Exit

Nuorten Exitin chattiin voit tulla keskustelemaan esimerkiksi ihastumisista tai seurustelusta, ahdistelusta tai häirinnästä, homottelusta tai huorittelusta, seksiin painostamisesta, maksun tarjoamisesta seksistä, paljastavista kuvista ilman suostumusta, aikuisen ja nuoren seurustelusta, suojaikärajasta, houkuttelusta, raiskauksesta tai mistä tahansa muusta ahdistavasta tilanteesta. 

  • Avoinna tiistaisin klo 16–19 ja torstaisin klo 14–16

Väestöliitto

Väestöliiton Poikien Puhelin on auttava puhelin- ja verkkopalvelu pojille ja nuorille miehille. Chatissa keskustelut käydään kahden kesken työntekijän kanssa ja ne ovat luottamuksellisia.

  • Avoinna ma-to klo 13–18 ja pe klo 13–15

 

Turvatalot ja -kodit

Nuorten turvatalot

Tarvitsetko apua elämäntilanteesi selvittämiseen? Onko kotona tai muualla hankalia asioita, joihin toivot muutosta? Punaisen Ristin Nuorten turvataloilla sinua autetaan. Tilapäinen majoitus on avoinna nuorille joka päivä klo 17–10. 

Turvataloon voi tulla akuutissa kriisissä, tilapäismajoitukseen, harjoittelemaan itsenäisyyttä, keskustelemaan tai unirytmiä korjaamaan. Nuorten turvatalot ovat päihteettömiä paikkoja, jotta kaikille nuorille voidaan taata turvallinen ympäristö. Turvataloja on Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa ja Tampereella; talojen yhteystiedot löydät täältä.

Pääkaupunkiseudun Nuorten turvatalot ovat keskittäneet toimintansa joulun ajaksi Rekolan kartanossa sijaitsevalle Vantaan turvatalolle. Apua saa kellon ympäri: päivystys alkaa torstaina 23.12. klo 17 ja päättyy maanantaina 27.12. klo 10.

Ensi- ja turvakodit

Turvakodeista saat apua ja sinne voit soittaa aina, jos joku läheisessä ihmissuhteessasi on väkivaltainen tai uhkaava. Turvakoti on tarkoitettu lyhytaikaiseksi turvapaikaksi silloin, kun kotiin jääminen väkivallan, uhkailun tai pelon takia on mahdotonta tai suorastaan vaarallista. Turvakodissa on henkilökuntaa paikalla vuorokauden ympäri tukemassa kriisin ratkaisemisessa. Turvakodit on tarkoitettu sekä naisille että miehille ja heidän kanssaan tuleville lapsille, ja ne palvelevat ympäri vuorokauden. Turvakotiin kannattaa aluksi soittaa, jotta voit varmistua, että siellä on tilaa. Yhteystiedot eri paikkakuntien turvakoteihin löydät täältä.

 

Apua väkivallan uhreille ja tekijöille

Hyvä kysymys -sivustolle on koottu lista tukipalveluista väkivallan uhreille ja tekijöille.

Etkö löytänyt etsimääsi?

Tuntuu.fi-sivusto kokoaa ja päivittää listaa apua ja tukea tarjoavista tahoista sekä tietoa nuoren aikuisen hyvinvoinnin eri osa-alueille.