Lausunto opiskelijavalintarekisteristä, tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain muuttamisesta

Lausunnot & kannanotot Vaikuttaminen

SLL oli sivistysvaliokunnassa kuultavana hallituksen esityksestä muuttaa opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä sekä ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettua lakia. Käytännössä muutokset liittyvät ylioppilaskirjoitusten sähköistymiseen syksystä 2016 alkaen.

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) lausuu kunnioittavasti sivistysvaliokunnalle seuraavaa:

Yleisesti SLL pitää esitettyjä lakimuutoksia perusteltuina ja nykytilannetta selkeyttävänä.

Opiskelijan kannalta on kiinnostavaa millaisia käytännön muutoksia koesuoritusten ja niihin kuuluvien arvostelumerkintöjen tallettamisella on opiskelijan mahdollisuuksiin tutustua koesuoritukseensa ja arvosteluperusteiden soveltamiseen omalta osaltaan. Tällä hetkellä koesuoritustaan tarkasteltavaksi haluavan opiskelijan on pyydettävä tätä puolentoista vuoden kuluessa tutkintokerran päätökseen saattamisesta koesuoritusten säilytysajan mukaisesti, ja kopio kustantaa 32 euroa/koe. Käytännössä erityisesti maksu kopiosta heikentää olennaisesti opiskelijoiden mahdollisuutta tutustua koesuoritukseensa, mikä on opiskelijan oikeusturvan kannalta ongelmallista. SLL näkeekin, että sähköisen arkiston myötä on perusteltua kohtuullistaa kopiomaksua.

Tehtävät muutokset koesuoritusten sekä muiden salassa pidettävien tietojen säilyttämisen laajentamisesta ja siihen liittyvistä käytännöistä on viestittävä opiskelijoille YTL:n muiden ohjeistusten yhteydessä.

 

 

Lisätietoja: Koulutuspoliittinen asiantuntija Annakaisa Tikkinen, annakaisa.tikkinen@lukio.fi, 040 356 6082