Kuntavaalit 2021

Lukiolaisten näkökulmasta kuntavaalit ovat tärkeimmät vaalit, sillä suurin osa suoraan lukiolaisia koskevista päätöksistä tehdään kuntatasolla. Koska kuntapäättäjien keski-ikä on usein melko korkea, tarvitsevat he päätöstensä tueksi myös nuorten asiantuntemusta.

Täysi-ikäiselle helpoin tapa vaikuttaa on äänestää vaaleissa. Kuitenkin myös alle 18-vuotiaat voivat vaikuttaa päätöksentekoon monin tavoin. Tsekkaa sivun lopusta Lukiolaisten vinkit nuorten vaikuttamiseen!

Kuntavaalit pähkinänkuoressa

Mitkä ihmeen kuntavaalit?

Kuntavaalit järjestetään neljän vuoden välein ja niissä valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Valtuusto on kunnan ylin toimielin ja siellä tehdään kuntaa koskevat päätökset ja suunnitelmat aina kulttuurista ja vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksista taloudellisiin tavoitteisiin ja hallinnon järjestämiseen. Kuntia on Suomessa yli 300 ja valtuutettujen lukumäärä vaihtelee kunnittain.

Tänä vuonna virallinen vaalipäivä on 18.4. ja ennakkoäänestys on Suomessa 7.–13.4 ja ulkomailla 7.–10.4. Äänestäjällä ei tarvitse olla erillistä syytä äänestää ennakkoon, vaan jokainen voi vapaasti valita antaako äänensä vaalipäivänä vai ennakkoäänestyksen aikana. Jos äänestät virallisena vaalipäivänä voit äänestää vain sinulle osoitetussa äänestyspaikassa, mutta jos äänestät ennakkoon voit äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa.

Kuka voi asettua ehdolle?

Ehdokkaita voivat asettaa puolueet sekä äänioikeutettujen perustamat, kunnan koosta riippuen vähintään kolmen hengen valitsijayhdistykset.

Ehdokkaaksi voi asettua kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on, jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa ja jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

Kuka voi äänestää?

Kuntavaaleissa voi äänestää jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttänyt äänioikeutettu. Jos olet äänioikeutettu, sinulle lähetetään hyvissä ajoin ennen vaaleja kotiin kirje, jossa on tieto äänioikeudestasi sekä vaalipäivän äänestyspaikastasi. Äänioikeusrekisteri on nähtävillä julkisesti 8. maaliskuuta eteenpäin myös Digi- ja väestötietorekisterissä.

Tarkempaa tietoa äänioikeuteen ja äänestämiseen sekä yleisemmin kuntavaaleihin liittyen löydät osoitteesta vaalit.fi/kuntavaalit

Miksi äänestäisin?

Haluatko lisää harrastuspaikkoja kuntaasi vai enemmän roskiksia kaduille? Pitäisikö lukiosi panostaa kasvisruuan tarjoamiseen vai onko urheilupaikkojen hinnat liian kalliita lukiolaisen lompakolle? Mikään syy ei ole liian pieni äänestää kuntavaaleissa!

Voidaksesi äänestää sinun ei tarvitse olla politiikkaa aktiivisesti seuraava ja vapaa-ajallasi poliittisiin keskusteluihin osallistuva. Lukiolaiset ovat itse oman elämäntilanteensa asiantuntijoita, ja jokaisen lukiolaisen ääni on tärkeä. Kunnissa päätöksiä tekevät tavallisesti iäkkäämmät henkilöt, mikä tarkoittaa, että nuorten ääni ja oikeudet saattavat jäädä huomiotta, jos nuoret eivät itse äänestä aktiivisesti.

Lukiolaisten kuntavaalitavoitteet

1. Lukiokoulutus 2020-luvulle

Maailma kehittyy ja niin pitäisi lukionkin! Laadukas ja monipuolinen koulutus lukioissa vaatii riittävät resurssit. Jotta etäopetuksesta saataisiin irti suurin mahdollinen hyöty, tulee opettajille tarjota täydennyskoulutusta digipedagogiikkaan sekä opiskelijoille tieto- ja viestintätekniikan kursseja. Lisäksi kaikissa lukioissa tulisi olla tarvittavat laitteet ja toimivat yhteydet.

Myös korkeakouluyhteistyötä tulee parantaa niin, että jokainen lukiolainen voisi löytää itseään kiinnostavia jatkokoulutusmahdollisuuksia.

teema1

 2. Lukioista säästäminen seis

Koulutuksesta ei ole enää varaa leikata! Lukioita ei saa lakkauttaa siellä, missä ne turvaavat koulutuksen saavutettavuutta, ja lukioverkon muutoksissa on aina kuultava alueen lukiolaisia ja yläkoululaisia. Lisäksi julkisen liikenteen on tarjottava sujuvat matkat kouluihin.

Etäopetus ei ole säästötoimenpide! Etäyhteyksiä voidaan hyödyntää kurssitarjonnan laajentamisessa, mutta se ei saa korvata lähiopetusta.

teema2

3. Lukiolaisten hyvinvointi takaisin

Hyvinvointi on monen tekijän summa. Me haluamme, että lukiolaisille on tarjolla riittävästi mielenterveyspalveluita sekä harrastusmahdollisuuksia. Lisäksi lukiolaisten osallisuutta omassa lukiossa tulee edistää opiskelijakuntien toimintaa tukemalla.

Jokaisen lukiolaisen tulee saada tarvitsemansa tuki opinnoilleen. Lukioiden tuleekin sijaita esteettömissä, viihtyisissa ja terveellisissä tiloissa, joissa opiskelijahuollon palvelut ovat saavutettavissa helposti, nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

teema3

Nuoretkin voivat vaikuttaa

Kiinnostaako vaikuttaminen, muttet ole vielä täysi-ikäinen? Ei hätää, myös nuorilla on monia keinoja vaikuttaa päätöksentekoon. Kuntavaalien aikaan päättäjät ja ehdokkaat ovat erityisen herkkiä kuuntelemaan kuntalaisten mielipiteitä, joten omista asioista kannattaa pitää ääntä. Olemme listanneet tähän tapoja saada omaa ääntä kuuluviin ja tutustua vaaleihin. Mieti, mikä näistä olisi juuri sinulle sopiva tapa, ja haasta kaverit mukaan vaikuttamaan!

  1. Osallistu lukiosi vaalitempauksiin.
  2. Mene tukijoukoksi äänestämään täysi-ikäisen ystäväsi kanssa. Muistathan kuitenkin, että vaalisalaisuuden vuoksi kenenkään ei tarvitse kertoa, ketä äänestää!
  3. Tutustu ehdokkaisiin ja puolueisiin, jotta saat tulevaisuuden varalle kuvan siitä, kuka ajaa juuri sinulle tärkeitä asioita.
  4. Tutustu kuntasi toimintaan, ja löydä kehitysideoita.
  5. Esittele omat ehdokasvalintasi sekä kuntaasi liittyvät kehitysideat sosiaalisessa mediassa. Tägää paikallisia ehdokkaita, jotta he näkevät sisältösi!
  6. Kirjoita mielipidekirjoituksia tai blogipostauksia ajankohtaisista aiheista. Tarjoa niitä paikallisille sanomalehdille ja muille medioille!
  7. Osallistu kuntavaaleihin liittyvään keskusteluun kaveriporukassa, perheen kesken, koulussa ja harrastuksissa.
  8. Osallistu Lukiolaisten kampanjaan käyttämällä julkaisuissasi hashtageja #lukionpuolesta ja #kuntavaalit2021.
  9. Osallistu puolueiden vaalitilaisuuksiin etänä tai tautitilanteen huomioiden vaalitoreilla.
  10. Osallistu nuorisovaaleihin, jossa mitataan ehdokkaiden kannatusta alle 18-vuotiaiden keskuudessa. Lue lisää nuorisovaaleista ja ilmoita oma lukiosi tai luokkasi mukaan Allianssin nettisivuilla.