Hei työnantaja, tarjoa TET-paikkaa lukiolaiselle helposti Tiituksessa!

Järjestön tiedotteet Yleinen

Suomen Lukiolaisten Liitto tarjosi elokuussa tuhansille nuorille mahdollisuuden päästä etänä mukaan TET-päivään Mennään töihin – lukiolaiset tetissä kampanjan kautta. Kahden viikon aikana kuusi tettiläistä lähetettiin tutustumaan eri alojen työpaikkoihin ympäri Suomea ja esittelemään päiväänsä Lukiolaisten Instagram Storeihin. Kampanjan tarkoituksena oli muistuttaa siitä, että monille peruskoulusta tuttu TET-jakso on helposti toteutettava ja ehdottoman tarpeellinen myös aikuisuuden kynnyksellä tasapainoileville lukiolaisille.

Lukiolaisia kiinnostavat työelämätaidot ja käytännön työelämään tutustuminen. Näiden teemojen tuominen osaksi lukio-opintoja on kirjattu keskeisenä tavoitteena myös uuteen lukiolakiin. Huolimatta siitä, onko lukiossa TET-opintojaksoa valmiina, voivat työnantajat tarjota lukiolaisille mahdollisuutta vapaaehtoisen TET-jakson suorittamiseen organisaatioissaan. Tettiläisen osaamisen kehittämisen lisäksi on TET-päivästä hyötyä myös TET-ohjaajalle. Päivän aikana TET-ohjaaja voi saada uusia näkökulmia ja intoa tekemiseensä, kun saa kertoa työstään siitä kiinnostuneelle nuorelle.

“Tettiläinen oli hyvin aktiivinen ja selvästi innoissaan päivästä, mikä teki ohjaamisesta myös palkitsevaa.”
– Mennään töihin kampanjan TET-ohjaaja

Lukiolaiselle jokainen mahdollisuus tutustua häntä kiinnostavan alan työtehtäviin ja keskustella alalla työskentelevän ihmisen kanssa on arvokas. TET-jakson ei tule olla hanttihommien teettämistä, eikä TET-päivän aikana välttämättä tarvitse saada paljoa aikaan. Lukiolaiselle kaikken tärkeintä on, että hän pääsee kysymään mieltään askarruttavia kysymyksiä alan tekijöiltä ja nähdä millaisia työympäristöjä on olemassa.

“TET-päivässä innostavaa oli se, että oikeasti perehdytettiin ja kohdeltiin yhtä hyvin kun oikeeta työntekijää.”
– Mennään töihin kampanjan tettiläinen

Oli mielenkiintoista nähdä erilaisia työtehtäviä ja jutella monen eri ihmisen kanssa.
– Mennään töihin kampanjan tettiläinen

Mikäli sinäkin haluat auttaa lukiolaista hahmottelemaan omaa tulevaisuuden uratarinaa tarjoamalla hänelle TET-paikan, liity lukiolaisten Tiitus-palveluun! Siellä työnantajat ja lukiolaiset kohtaavat. Lukiolaisten Liiton Tiitus on työnhakusovellus ja työelämäpalvelu, jonka kautta lukiolaiset voivat helposti etsiä itselleen esimerkiksi lukion TET-paikkaa ja kesätöitä palveluun rekisteröityneiden työnantajien joukosta. Kaikki tapahtuu yhden palvelun sisällä kätevästi tekoälyn ja mätchäämisen avulla. 

Lukiolaisten Liiton Tiitus-palvelua voi näppärästi käyttää sekä mobiilisovelluksella, että selaimella. Kirjaudu ja tutustu Lukiolaisten Tiitukseen täällä!