Hanna-Maria Jokinen viestinnän ja markkinoinnin harkaksi!

Järjestön tiedotteet Uutiset

Hanna-Maria Jokinen, 25, aloittaa viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana Suomen Lukiolaisten Liitossa 2. syyskuuta. Jokinen opiskelee viestinnän maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa, ja hän on valmistunut keväällä myös liikuntatieteiden maisteriksi.

Jokinen on ollut harjoittelijana aiemmin Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikössä, jossa hän tuotti sisältöä sosiaaliseen mediaan ja verkkosivuille sekä oli järjestämässä erilaisia kisoja ja tapahtumia.

“Odotan innolla tulevaa harjoittelua Lukiolaisten Liitossa! Jo haastattelutilanteessa paistoi läpi, että täällä on mahtava työporukka ja hyvä yhteishenki. Siksi uskon pystyväni antamaan paljon omasta osaamisestani sekä kehittämään ammattitaitoani viestijänä tulevassa harjoittelussa”, Jokinen iloitsee.

Jokinen työskentelee harjoitteluaikanaan tiiviisti viestinnän, markkinoinnin ja jäsenhankinnan parissa. Näistä teemoista vastaava Lukiolaisten varapuheenjohtaja Kia Katjos on ilahtunut Jokisen liittymisestä samaan tiimiin.

“Hienoa saada Hanna-Maria meidän tiimiin, hänellä on valtavasti intoa ja uutta näkemystä. Mahtava päästä tekemään töitä yhdessä!” hehkuttaa Katjos.

Jokisen harjoittelu kestää marraskuun loppuun saakka.

Lisätietoja:
pääsihteeri Heikki Luoto, p. 050 36 888 94, heikki.luoto@lukio.fi