Ella Ossi Lukiolaisten viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijaksi

Järjestön tiedotteet Uutiset

Ella Ossi on valittu Suomen Lukiolaisten Liiton viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijaksi kevääksi 2021. Ossi opiskelee erityspedagogiikkaa kasvatustieteiden maisteriohjelmassa Turun yliopistossa ja on suorittanut myös viestinnän sivuainekokonaisuuden. Lisäksi hän on työskennellyt radiotoimittajana sekä omaa työkokemusta laajasti myös muista toimittajan tehtävistä ja sisällöntuotannosta.

”Huikeaa päästä osaksi Lukiolaisten rentoa, mutta sitäkin ammattitaitoisempaa tiimiä! En malta odottaa, että pääsen käyttämään osaamistani, oppimaan uutta sekä tietenkin parantamaan entisestään lukiolaisten asemaa yhteiskunnassa”, Ossi iloitsee.

Ossi työskentelee harjoitteluaikanaan viestinnän, markkinoinnin ja jäsenhankinnan parissa. Näistä teemoista vastaava Lukiolaisten varapuheenjohtaja Hugo Paananen on ilahtunut Ossin liittymisestä samaan tiimiin.

”Todella suuri ilo saada meille Ellan kaltainen osaaja mukaan! Hän sopii työyhteisöömme todella hyvin ja odotan innolla, mitä kaikkea hän saakaan aikaan”, hehkuttaa Paananen.

Ossin harjoittelu sijoittuu aikavälille 11.1.–25.4.2021.

 

Lisätietoja:

pääsihteeri Heikki Luoto, p. 050 368 8894, heikki.luoto@lukio.fi

Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Vuonna 1985 perustettu Lukiolaiset on 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.