Suomalaisten kielitaito on yksipuolistumassa. Esimerkiksi ruotsin oppimäärän kahlaa läpi jokainen lukiolainen, mutta mielenkiintoa kielten lukemista ja kirjoittamista kohtaan on aina syytä arvioida. Kielten suosio herättää kysymyksen: voiko lukioissa tehdä jotain toisin?

Kyse on motivaatiosta eli siitä, että kielten opetus haastaa sopivasti ja kielitaidon merkitys aidosti ymmärretään. Esimerkiksi suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen korostaminen ovat keskeisessä roolissa: kielioppisääntöjen opiskeleminen tukee oppimista, mutta käytännöllisyys herättää innostuksen.

Pelkästään kielioppia tankkaamalla emme tee suomalaisista motivoituneita kielipäitä.

Esimerkiksi mahdollisuus tehdä valintoja kielten opintojen suhteen antaa tilaa opiskelijan omalle motivaatiolle. Sen lisäksi meidän tulee tukea lukioiden kansainvälistymistä: mahdollisuus innostua kielistä ja toisista kulttuureista tulee tarjota aivan jokaiselle riippumatta lompakon paksuudesta tai asuinpaikasta.

Jokaisen lukion ja opiskelijakunnan tulisi tehdä yhteistyötä esimerkiksi toisten oppilaitosten kanssa. Lukiot eivät saa jakautua edistyksellisten ja jarruttajien leireihin kansainvälistymisen osalta.

Toisaalta myös konkreettinen hyöty ohjaa valitsemaan vieraita kieliä. Jos korkeakouluhaussa kielten opinnoilla on arvoa, lukiolaiset tekevät punnittuja valintoja niiden suhteen. Tämä toki vaatii sen, että jokaiselle on tarjolla tarvittava määrä opinto-ohjausta, jotta tietoa on saatavilla päätösten tueksi. Ketään ei saa jättää yksin – järjestelmän on huomioitava jokainen.

Kielten opintojen pakollisuudesta puhutaan aina tasaisin väliajoin. En usko pakon voimaan – kyse on motivoivasta ja nykyaikaisesta opetuksesta sekä mahdollisuudesta hyödyntää hankittua osaamista. Silloin mitä tahansa oppiainetta matematiikasta ruotsin kieleen on mieluisa opiskella.

Pietu Heiskanen
Kirjoittaja on Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja.